Olen käynyt pari vuotta sitten (okei, ehkä 2015) tukiviittomakoulutuksen, josta jäi aluksi hyvin vähän käteen. Olin viittomien oppimisessa hidas ja kömpelö. “Pakko se on, mikä elämässä eteenpäin vie” sanoo äitini ja tässäkin asia on totta. Vasta kun työskentelin enemmän asiakkaiden kanssa, joilla oli kehityksellinen kielihäiriö, kehityin tukiviittomissa enemmän. Käytin tiettyjä tukiviittomia lähes päivittäin, osaa en koskaan (esimerkiksi aakkoset ovat edelleen hataralla pohjalla)..

Aloin käyttää vauvan kanssa viittomia, kun hän oli n. 3 viikon ikäinen (tai saattoi se olla myöhemminkin??). Harjoittelimme mieheni kanssa viittomat yhdessä Youtubesta (hakusanalla vauvaviittomat löytyy!) ja se olikin varmaan helpoin tapa oppia viittomia, pari kolme katselukertaa riitti. Kokosin sellaisia sanoja, joita arvelin Musumen kanssa tarvittavan, yhteen Papunetin kuvatyökalulla, jota olen tottunut käyttämään myös töissä. Sillä olen esimerkiksi koonnut terapiakerran teemasanoja perheille ja antanut jopa kotitehtävät samalla tavalla.

Läheisille olen lähettänyt sähköisesti samaisen nipun yleisimpiä tukiviittomia, jotta he voivat halutessaan niitä käyttää. Sama lista on myös tulostettuna vessan seinälle. En kuitenkaan tätä vaadi keltään, ehkä jos Musume menisi hoitoon kertoisin muutaman hänen käyttämänsä viittoman tarkoituksen. Tukiviittomia kun voi sopia perheen sisälläkin käytettäväksi tietyllä tavalla tai vaikkapa perheen koirille voi keksiä omat viittomat.

Tukiviittomia olen käyttänyt myös ihan tosielämässä sukulaisen lasta hoitaessa. Hänelle viittomat ovat yksi osa tärkeitä kommunikaatiovälineitä sanallisen ilmaisun puuttuessa. Tukiviittomia käytetään laajasti päiväkodeissa, erityisesti pienryhmissä ja lastentarhanopettajat ja varhaiskasvatuksen erityisopettajat ovat saattaneet käydä tukiviittomakoulutuksia. Meilläkin olisi koulussa ollut sellainen, mutta kurssi täyttyi aina ennätysajassa, eikä arpaonni suosinut.. Ensimmäiset tukiviittomat olen oppinut lapsena, sillä (lastenhoitaja) äitini kävi 90-luvun alussa viittomakielen kurssin. Muistan, että osasin ainakin sanoa viittomakielellä “kissa”, “koira”, “tyttö”, “nainen”, “poika” ja “mies”. Muut sanat ovat vuosien saatossa unohtuneet, jos olen niitä osannut 😀

Vauvan kanssa pyrin käyttämään mahdollisimman paljon sanastoa, joka kuuluu muutenkin päivittäiseen elämäämme. Sen takia ihan ensimmäiset sanat olivat “vaippa”, “kakka”, “pissa” ja “maito”. Hoitopöydällä oli aluksi helpointa käyttää viittomia, kun kädet olivat vapaina ja vauvaan sai helpoiten katsekontakin. Huomasin, että esimerkiksi kirjaa lukiessa on vaikeampaa käyttää viittomia, koska moniiin viittomiin tarvitaan kaksi kättä.

Vauvaviittomat olivat melko yksinkertaisia sanoja ja niitä on toistettu Musumelle ainakin 3000 kertaa. Silti hän ei vielä tuottanut niitä itse juurikaan vauvavuoden päättyessä. Hän ei osaa näyttää kakkahätää tai vessaa tarkoittavia viittomia. Jatkoin silti niiden käyttämistä, päivästä toiseen. Huomaan koko ajan enemmän, että kuten puhutussa kielessäkin, Musume ymmärtää enemmän viittomia kuin itse tuottaa. Aika pian huomasin, että tarvitsisin lisää sanoja käyttööni. Elinpiirin laajentuessa kodin ulkopuolelle tarvitaan jo kulkuvälineitä, eläimiä ja säätiloja tarkoittavia sanoja.

Ensimmäinen sana, jonka Musume viittoi ymmärrettävästi oli “pastilli”. Tämä tapahtui syöttötuolissa istuessa (joka oli toinen paikka, jossa oli helppo käyttää viittomia vauvan kanssa käsien ollessa vapaat). Kaikista sanoista juuri se sai aikaan ymmärryksen, että jos näytän näin, saan tämän asian x. Asia oli selvästi riittävän konkreettinen ja palkinto mieluisa (yksi neljäsosa xylitol-pastillia). Tätä ennen Musume oli oppinut (muskarissa) vilkuttamaan ja taputtamaan. Hän osaa sanan “ei” yhteydessä kievottaa päätään. Taputamme jokaisen aterian päätökseksi kiitoslorun. Viisi kertaa päivässä toistuva viittoma tietyssä tilanteessa teki tehtävänsä ja nyt Musume osaa näyttää taputtamalla, milloin haluaa lopettaa ruokailun. Merkittävä edistysaskel oli myös, että pastillista oli lyhyt matka siihen, miten pyydetään lisää. Nyt sana “lisää” on laajentunut tarkoittamaan kaikkea “anna ruokaa” tyyppisiä aikeita.

Noh, pari päivää sitten tapahtui pari läpimurtoa. Nämä molemmat ovat sanoja, joita olemme käyttäneet vähemmän ja silti aivan yht’äkkiä Musume viittoi sanat “aurinko” ja “koti”. Usein hän osaa toistaa ne pyydettäessä. Omalla tyylillään, aika sinne päin mutta sanat liittyivät asiayhteyteen ja hän käyttää niitä tarkoituksenmukaisesti. Olin ensimmäisellä kerralla hämmästynyt, ylpeä ja aivan innoissani. Vihdoin!

Lupaan raportoida, miten tukiviittoma-asia etenee. Tähän mennessä olen kuitenkin tosi iloinen, että Musume oppii lisää kommunikointia. Vaikka en tällä hetkellä usko, että Musumella olisi kielellisiä haasteita ja perheessämme ei ole kuulovammaisia, koen, että tukiviittomista on silti hyötyä. Ehkä hän jonain päivänä tarvitsee myös tukiviittomia elämässään, kuka tietää? Koskaan ei voi tietää, josko vaikkapa tuleva päiväkotikaveri hyötyy viittomista. Vieraan kielen opettelusta tuskin koskaan on haittaa ja meillä viittomat eivät missään vaiheessa korvaa suomen kieltä, vaan ovat vahvistamassa ilmaisua.

Tukiviittomia ei ole missään nimessä pakko käyttää lapsen kanssa, mutta niistä on todettu olevan hyötyä kielellisen kehityksen tukena. Tukiviittomia (toisin kuin viittomakieltä) ei käytetä puhutun puheen sijaan, vaan enemmänkin se on apuvälineenä ja saattaa vahvistaa sanan oppimista näköaistin kautta tulevan tiedon vuoksi. Älä ota syyllisyyttä siitä, jos et itse jaksa opetella viittomia. Jos lapsellasi on todettu kielellisiä erityisvaikeuksia, esim. kehityksellinen kielihäiriö, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Meille tämä on ollut kuitenkin hauska kokeilu, minä pääsen pitämään yllä “kielitaitoani” (joka on erittäin kapea-alainen!) ja Musume saa pähkäiltävää. . Musume käyttää joitakin sanoja myös ääneen puhuttuna mutta kävelemisen oppimisen jälkeen useimmat sanat hävisivät. Silloin viittomista tuli ajankohtaisia, pystyasennossa kun on helpompi käyttää molempia käsiään. Musume on myös oppinut katsomaan meitä vanhempia puhuessamme hänelle, mikä on tärkeä osa kommunikaatiota.

Tukiviittomilla voi ilmaista sellaisia sanoja, jotka ovat suomen kielessä melko monimutkaisia äänteellisesti, esimerkkinä vaikkapa juuri aurinko, traktori, vaaleanpunainen, sisilisko.. Niille, jotka eivät ole aiemmin käyttäneet tukiviittomia kerron seuraavan esimerkkitilanteen, joissa kaikki lienevät joskus olleen. Lapselta kysytään usein ikää, jolloin pieni muksu saattaa sanoa “kaaki” ja nostaa kaksi sormea pystyyn. Se on tukiviittoman idea! Vahvistetaan sanaa näyttämällä. Tällöin esimerkiksi sana “traktori” tulee ymmärretyksi, vaikka äänteellisesti lapsi tuottaisi vain “kaakko’iii”. Oletuksena tietenkin, että aikuinen jossain määrin ymmärtää tukiviittomia.. Traktorin viittoma on kuitenkin niin kuvaava, että täysin tuntematonkin ihminen saattaa päästä äänteen ja viittoman yhdistelmästä perille.

Kiitos, kun luit ja hauskoja viittomahetkiä, jos innostutte kokeilemaan!

terveisin, Heini

P.S. Jos innostuit, ole yhteydessä paikallisiin tukiviittomakouluttajiin. Lisää tietoa löytyy esim. Papunetistä!