Sain innoistuksen tämän tekstiin, kun sain ihanan pr-lahjan Kummakustannukselta. Paketista paljastui uutuuskirja Fanni ja Pikkuinen Miu. Fanni-kirjat ovat tunnettuja edistyksellisestä tunnekasvatuksesta ja kirjoittajat psykologit Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston ovat saaneet valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Olen seurannut heidän uraansa aina FamilyBoostin alkuajoista asti, jolloin he auttoivat umpikujassa olevia vanhempia kinkkisissä kasvatustilanteissa. Somessa aktiivinen @fanniemotions kannattaa ottaa seurantaan, jos lasten tunnekasvatus kiinnostaa.

Kirja ei ole aiheeltaan mitenkään ainutlaatuinen aiheensa suhteen – kirjastosta löytyy lukuisia kirjoja teemalla “Minusta tulee isoveli” tai “Meidän uusi vauva”. Meillä oli sattumalta lainassa mm. tämä Pikkupöllö ja uusi muna -kirja. Kirjat toistavat usein vähän samaa kaavaa. Lapsi juttelee aikuisen kanssa ja miettii, rakastaako äiti minua vielä senkin jälkeen, kun uusi sisarus syntyy? Äiti tietenkin rakastaa.

Alla omia suosikkejani kyseisen genren kirjoista. Meillä näitä on luettu ennen pikkusisaruksen syntymää mutta yhtä tärkeää on lukea niitä vauvan syntymän jälkeen.

Fannin ystävä Ralf saa pikkusisaren ja tunteet vaihtelevat laidasta laitaan. Isoveljenä oleminen ei ole pelkästää ihanaa tai pelkästään mälsää. “Veljeys on monimutkaista”. Tarinassa sanoitetaan poikkeuksellisen hyvin Ralfin tunteita. Kirjaa lukemalla lapsi oppii paremmin itsekin sanoittamaan omia tunteitaan. Kirjan lopussa on merkittävän iso työkalupaketti vanhemmalle ja esimerkit sopivat muihinkin tilanteisiin, kuin vain perheenlisäyksen tuomaan elämänmuutokseen. Vinkkejä voi käyttää vaikkapa muuton tai vanhempien erotilanteen aiheuttamassa muutoksessa. Fanni-kirjat ovat ihania kieleltään ja tätä päivää paitsi tunnekasvatuksen, myös erilaisten perhetilanteiden suhteen ja niitä voi hyvillä mielin lukea lapselle.

Onni-pojasta tulee isoveli kirjassa käydään mielestäni kivalla tavalla läpi ihan käytännön asioita, mitä tapahtuu, kun vauva tulee maailmaan. Käydään äitiysneuvolassa, tarkastellaan vauvan hoitotarvikkeita, isovanhemmat tulevat hoitamaan, kun äiti ja isä lähtevät sairaalaan, käydään katsomassa vauvaa osastolla.. Siis paljon realistisia käytännön asioita, jotka konkretisoivat vauvan odottamista niin vanhemmalle kuin lapsellekin. Tietenkin käydään läpi tunteita, kun pikkuveli rassaa ja vanhemman huomion joutuu jakamaan. Itselleni resonoi erityisesti kohta, jossa viimeisillään raskaana oleva äiti sanoo Onnille, ettei vaan jaksa enää leikkiä villihevosta: “Kuule se on äidille nyt liian raju leikki”. Ymmärrän tuskasi, Onnin äiti! Kirja on mielestäni erittäin realistinen ja jotenkin semmoinen kiva! Mimmi oli ennen Lyylin syntymää ja on edelleen hulluna tähän kirjaan. “Annetaan vauva naapurille!” oli myös lause, jonka hän apinoi kirjasta Lyylin synnyttyä mutta hän taisi sanoa sen hymyssä suin.

Mimmi sai tämän kirjan lahjaksi mun äidiltä. Kirjassa on kotisynnytys (kuten myös Fanni-kirjassa!), joten mikäli se on teille ajankohtaista niin suosittelen tätä versiota sairaalaversion sijaan. Kirjassa Anniina käy läpi mustasukkaisuuden tunteita pikkusiskoa kohtaan. Mistä tykkään kirjassa erityisesti on, että Anniina saa ihan kunnon itkupotkuraivarin eikä vaan vähän pohdiskele, että rakastaakohan äiti minua. Joissain perheissä tämäkin saattaa nimittäin näkyä. Mimmi ei onneksi riehunut mitenkään erityisesti, ei piirrellyt seiniin tai tehnyt muita tihutöitä, no, mitä nyt sirotteli tahallaan kerran sokerit suoraan paketista pöydälle sillä lailla raivostuttavasti hitaasti valuttaen, kun olin imettämässä. Heh. Tarina on hyvä muistutus isomman sisaruksen huomioimisesta uudessa elämäntilanteessa.

Seuraava kirja onkin ihan loistava esimerkki kirjasta, joka käsittelee hieman erilaista tilannetta. Perheeseen tulee kyllä uusia sisaruksia mutta ei vauvoja, vaan kaksi sijoituslasta. Pörrö on innoissaan leikkikavereista, mutta ihmettelee, miksi Viima ja Kuura suuttuvat tietyissä tilanteissa tai pelkäävät, että heille huudetaan. Keltaisen talon ketut on Perhehoitoliiton julkaisema kirja, joka on mielestäni ehdottoman hyvä lukemiseksi sijoitusperheessä jo oleville lapsille tai jos perheeseen tulisi vaikka isompi adoptiolapsi. Mimmi on aivan hulluna tähän kirjaan mutta jostain syystä kuvitus on sellainen, että myös Lyyli tykkää tätä lukea ja katsella. Kirjassa annetaan vanhemmalle tarinan kautta hyviä vinkkejä, mitä sanoa kiperissä tilanteissa, jos vaikka sijoituslasten ja biologisten lasten välillä tulee riitaa tai väärinkäsityksiä.

Ei ole mikään salaisuus, että toivon joskus vielä pääseväni lukemaan näitä kirjoja Lyylillekin, samalla tavalla kuin luin Mimmille. Vaikka se on hyvin epätodennäköistä, tiedän, että hänestä tulisi ihana isosisko.

terkuin, Heini