Toimintaterapiassa käytetään jonkin verran visuaalisen (=näönvaraiseen) hahmottamisen ja hienomotoriikan harjoituksissa lautapelejä ja joskus niitä käytetään esim. psykiatrian puolella yhteyden luomiseen. Hyvä terapiapeli on sellainen, että se toimii helposti kahdelle pelaajalle, sillä yksilöterapiassa useimmiten ollaan kaksin. Arvostan pelejä, jotka ovat muunnettavissa myös ryhmäkäyttöön, pariterapiaan tai kotona harjoiteltavaksi. Osat eivät saa olla helposti rikkoutuvia ja ne on oltava puhdistettavissa tarpeen mukaan. Säännöt mieluiten sellaiset, että ne on helppo selittää tai demonstroida. Peli ei saa myöskään kestää kovin kauan, tämä on yllättävän tärkeää! Meillä on töissä verrattain niukasti lautapelejä, joten tämä on täysin subjektiivinen lista, varmasti on paljon loistavia terapiapelejä, joita en ole edes testannut!

Töiden lisäksi harrastamme kotona lautapelejä, joten aikuisille suunnattuja pelejä on kertynyt aivan huima määrä. Luettelen nyt ensisijaisesti pelejä alle kouluikäisille ja koululaisille ja joita voi pelata myös kahdestaan. Osaa peleistä käytän sääntöjä soveltaen ja aina lapsen taito- ja valmiustasoon soveltaen.

Alle kouluikäisten kanssa käytän mm. seuraavia pelejä:

• Rondo Vario (visuaalinen hahmottaminen, silmän ja käden yhteistyö, muotoerottelu sekä kielelliset valmiudet)
• Muistipelit (keskittyminen, oman vuoron odottaminen, työmuisti) ovat aina hyviä mutta mainittakoon niistä erityisesti oma lapsuuden suosikkini Kanaset (en ole kertaakaan eläessäni hävinnyt kyseisessä pelissä..) ja Choco
• Hedelmätarha (oman vuoron odottaminen, muoto- ja värierottelu) on loistava ensipeli!
• HalliKlack toimii todella hyvin kahdelle pelaajalle (visuaalinen erottelu)
• Eläinpyramidi (hienomotoriikka, silmän ja käden yhteistyö)
• Muuttuva labyrintti oli lapsena inhokkipelini, sillä en tajunnut sen sääntöjä.. Toimii kuitenkin hyvin terapiapelinä!
• Uno on eskarilaisten suosikki! Olen esim. käyttänyt tätä terapiassa hienomotoriikan harjoittamiseen (että lapsi osaa pitää kortteja viuhkassa).
• Kim-leikin voi toteuttaa ilman mitään valmista materiaalia (visuaalinen työmuisti, kielelliset valmiudet). Kim-leikissä valitaan lapsen iän ja tason mukaan about 10 esinettä, laitetaan ne pöydälle ja yksi otetaan pois (muiden pitäessä silmät kiinni). Toisen pitää muistaa, mikä esine puuttuu
• Domino on monelle tuttu mutta tt-kaverini vinkkasi pelistä Triominos, jota en ole itse kokeillut. Ilmeisesti toimii kuin Domino mutta on kolmionmuotoinen?
• Neljän suora vaatii visuaalista tarkkaavaisuutta sekä suunnittelua

Alakouluikäisille:

• Alias toimii aina ja välillä varioimme tätä myös pantomiimi leikiksi valiten ihmisiä ja ammatteja esittäviä kuvia
• Smart Games-peleistä voisin valita vaikka kaikki, mutta omia suosikkejani ovat olleet Camelot, Penquins on Ice sekä Parking Puzzles (visuaalinen ja avaruudellinen hahmottaminen, suunnittelu, ongelmanratkaisu, tarkkaavaisuus ja looginen päättely) Smart Games-pelit on siitä upeita, että niitä voi pelata vaikka yksinkin! Kotikoulua ajatellen nämä pelit ovat täyttä timanttia (toimivat myös eskareille!)
• Klassikot toimivat; Afrikan tähti, Coco Grazy ovat sellaisia klassikoita, joita ei voi ohittaa, sillä ei hitto ne vaan on hyviä! Itselleni tärkeitä lapsuuden pelejä olivat Blokus, Hotel, Battle Sheep, Dixit ja Cluedo. Nämä toimivat kuitenkin parhaiten porukassa ja pelaajia mieluiten 3-4.. Blokuksesta on olemassa myös kahden hengen versio ja varioimme sitä usein myös kahden pelattavaksi (yhdellä pelaajalla on kaksi väriä).
• Aivan upea peli on myös Concept, joka toimii kahdelle pelaajalle (kielelliset taidot ja valmiudet)
• Kingdominoa olen pelannut vasta muutamia kertoja, mutta olen tykännyt siitä kovasti ja mielestäni se sopii hyvin myös perhepeliksi. En tosin ole tätä kokeillut vielä kaksinpelinä..

Yläkoululaisille ja lukiolaisille

• Jostain syystä Skibbo toimii ihan järkyttävän hyvin nuorten kanssa..
• Huojuva torni toimii monenikäiselle, myös aikuispsykalla olen tätä käyttänyt jo jokin siinä on, että toimii! (hienomotoriikka ja pettymyksen sieto)
• Smart Games-pelit toimivat edelleen!! <3 Samoin moni edellä mainituista on edelleen myös yläkoululaisten suosiossa

Lähes kaikissa peleissä harjoitellaan pettymyksen sietoa, joka tuntuu monelta lapselta ja aikuiselta olevan hukassa (taaperoilta ja murrosikäisiltä en tätä odota). En anna lapsen voittaa ilahduttaakseni häntä mutta olen valmis muuttamaan ja venyttämään pelin sääntöjä ja auttamaan lasta, mikäli hänellä on pelissä vaikeuksia. Säännöt on kuitenkin määritelty etukäteen. Jos voitan, iloitsen, jos häviän, kerron avoimesti että häviö vähän harmittaa ja onnittelen vuolaasti voittajaa! Tunteiden sanoittaminen ja niiden läpikäyminen on lautapeliharjoitusten suola! Aikuinen joutuu jatkuvasti ja aktiivisesti käymään läpi myös omaa tunnettaan, pelitilanne on monelle yllättävän haastava.

Eikun pelaamaan! Monista peleistä on olemassa myös nettiversioita, joten niitä voi testata kotona ennen hankkimista.