Hmm.. mitenköhän tästä aiheesta kirjoittaisin.. Valitsisinko “rakastan kehoani” -linjan, “mulla on vähän ylimäärästä” -sepostuksen, “haluan tasapainoa ja hyvinvointia mutta oikeasti haluan vain eroon alleista”-selittelyn vai kenties sittenkin “tässä mun treenivinkit ja dieettikuvat, vaikka jokainen on hyvä just sellasena kuin on”.

Olen saanut somessa viime päivinä niin monta elämäntapamuutos-aiheista postausta, että unfollow-nappi on käynyt kuumana.

Kun on työskennellyt syömishäiriöstä kärsivien nuorten kanssa, aistiyliherkkien, ruuan koostumuksen suhteen äärimmäisen valikoivien lasten kanssa, syöttänyt vastahakoista vanhusta (ja päiväkodissa taaperoa) ja lohduttanut poikaa, joka ei ylipainonsa vuoksi voi osallistua leikkeihin ikätovereidensa kanssa, aihe on vähintäänkin monitahoinen ja monimutkainen.

Haluan olla esimerkkinä omalle tyttärelleni. Samalla haluaisin purnata omasta kropastani. Se on raivostuttavaa. Puran nyt tämän ärsytyksen tänne, jotta hän ei kärsisi äitinsä ongelmasta.

Seuraavia kommentteja olen saanut painooni liittyen:

“Kävisit sinäkin joskus lenkillä, niin sillä ne raskauskilot lähtee”. (Mies +70v, 5kk synnytyksen jälkeen)

“Muista Heini, että pojat tykkäävät hoikista tytöistä” (Sukulaismies kahvipöydässä, kun otin toisen palan pullaa n. 11-vuotiaana) –> huom! olen löytänyt elämäni rakkauden!

“Sä oot niin ihanan laiha!” (Kun olin ollut 3kk vuodepotilaana ja olin menettänyt kymmenisen kiloa lihasmassaa erityisesti jaloista, koska en ollut käyttänyt niitä)

“Saat varmaan kaksoset?” (rv 22)

“Niin ei viiti ostaa mitään XXL–hosuja, kun ne roikkuu päällä” (Ystävä, mulla päällä 2XL-housut)

“Mieti, miten paljon ylipaino kuormittaa yhteiskuntaa! Mä en tajua, miten joku ei saa itseään niskasta kiinni”. (Entinen työkaveri)

“Älä stressaa sitä painonnousua, sitten kun sinä synnytät, niin sinä vaan pissit ne nesteet pois”. (terkkari, mulla rv40)

“Sä oot laihtunut!” (kun mulla paino noussut pikkuvauva-aikana)

Ärsyttää, että ruuasta on tullut uskonto. Ärsyttää, koska en haluaisi laihduttaa tai muutenkaan korostaa ulkonäköasioita tyttäreni nähden. Ärsyttää, koska haluaisin silti mahtua entisiin vaatteisiini ja pystyä juoksemaan. Ärsyttää, että imetys ei laihduttanut kuten luvattiin. Ärsyttää, että mulla on ensimmäistä kertaa vuosiin OIKEASTI tarve uusille vaatteille, eikä ole rahaa ostaa niitä hoitovapaan aikana. Ärsyttää, koska haluaisin olla ylpeästi XL, mutta häpeän sanoa sitä ääneen kavereiden kanssa, kun joku kysyy vaatekokoa. Ärsyttää, että kuppikoko on kasvanut 3 numeroa ja entiset liivit eivät mahdu enkä voi ostaa uusia ennen kuin maidontuotanto loppuu lopullisesti. Ärsyttää, että maailmassa on tuhansia miehiä, jotka kommentoivat naisten painoa, vaikka eivät käy läpi näitä fyysisiä ja hormonaalisia muutoksia, joita vanhemmuuteen kuuluu. Ärsyttää, että painosta ja läskeistä puhutaan ja huokaillaan lasten kuullen. Ärsyttää, sillä raskausaikana ei tarvinnut vetää mahaa sisään. Ärsyttää, että olen kadottanut sen lempeyden, itsensä hyväksymisen, kiitollisuuden ja terveet motiivit liikkumiseen, jotka löysin raskausaikana. Ärsyttää, että on kaksoisleuka. Ärsyttää, että olen niin kärsimätön ja armoton itselleni ja keholleni, joka on tehnyt aikamoisen työn tässä parin vuoden aikana.

Ärsyttää, että tälläkin tekstillä otan puheeksi painon ja laihduttamisen ja jatkan tätä typerää ketjua, joka vahingoittaa ihan kaikkia mutta erityisesti vääristyneestä kehonkuvasta kärsiviä. Syömishäiriö on vakava psyykkinen sairaus. Syömisen pulmat liittyvät lähes aina vuorovaikutuksen pulmiin ja monimutkaisiin psyykkisiin vääristymiin mutta julkisesti painosta, himoliikunnasta ja ruuasta jankkaaminen ei ainakaan auta asiaa. En tiedä, miten antaisin itselleni anteeksi, jos tyttäreni tulevaisuudessa kärsisi siitä, että olen hänen kuullen tai nähden puristellut läskejäni peilin edessä. EN HALUA JATKAA TÄTÄ KETJUA!

Ärsyttää, että synnytyksen jälkeen palautumisessa korostetaan nimenomaan painoa, sen nousua tai laskua. Vertaillaan kiloja, vaikka olisi 10 tikkiä synnytyksen jäljiltä, hartiat kipeinä imetyksestä ja itku herkässä. Ikäänkuin tasapainolla, lantionpohjan lihaksien toimivuudella (mm. arvokkaalla pidätyskyvyllä), keskivartalon hallinnalla, liikkuvuudella ja omalla psyykkisellä voinnilla ei olisi mitään merkitystä. Koin toipuneeni synnytyksestä nopeasti. Mutta. Miten mitataan synnytyksestä toipumista??? Ulkonäön perusteella?

Yksi asia yllättäen ei ärsytä. Raskausarvet. Ihoni on tehnyt ihmeen, arvet haalistuvat ja ovat osittain lähes kadonneet. Kehoni on tehnyt ihmeen, luonut elämää ja ruokkinut lähes vuoden vauvaani itse tuottamallaan aineella suojaten häntä sairauksilta. En halua elää vaa’an vankina. Aion löytää sen saman lempeyden, jolla katsoin raskausmahaani ja hyllyttää tyhjää kengurupussiani.

Ja hei, että mitä jos ei kommentoitaisi toisten painoa? Ei laihtumista tai lihomista.. Onnistuiskohan se? Niin, koko on vain numero (tai kirjain), se ei saa määrittää meitä. Olin alunperin otsiokoinut tekstin “olen XL”, höh, olen ihan vain minä.

terveisin Heini

P.S. Aloitin tekstin kirjoittamisen PMS oireiden vaikutuksen alaisena. Sori siitä.