Mitä vauvalle joululahjaksi?
Mun jouluvauva ❤️
Tammikuinen yrittää jatkuvasti ylöspäin ja hauskuutta meitä tempuillaan ja pelkällä olemuksellaan. Hän osaa sanoa viittomalla “anna” ja “kiitos” ja sanoilla/eleillä “kato” ja “äiti”, ehkä myös “isi”? Lelut eivät tällä hetkellä hirveästi kiinnosta, sen sijaan kaikki muut (roskat, johdot, kivet) kiinnostaa.
Olen nostalgisoinut paljon viime päivinä. Muistellut loppuraskautta (en mitenkään hyvällä), katsonut videoita esikoisesta saman ikäisenä, katsonut videoita synnytyksestä ja kotiinpaluusta vauvan kanssa sekä sisarusten ensimmäisestä kohtaamisesta. Viime jouluna toivoin lahjaksi terveyttä ja häntä saapuvaksi. Olemme tällä hetkellä terveenä ja minulla on hänet, joten enempää en osaa pyytää tälle joululle.
Miten pieni hän oli, miten avuton rääpäle. Ja miten pieni esikoinen oli vuosi sitten, kuinka paljon hän onkaan kasvanut sisaruuden myötä. Miten luontevalta tuntui hoitaa Lyylia, meidän pikku-Nachoamme. Hän on saanut vuoden aikana monta lempinimeä: Pikku-nasu, Vauva-vauvelsson, Pauveli. Mimmin antamia lempinimiä ovat Aurinko, Pikku-Vaapukka, Pikku-Lanttu, Pikku-Mansikka, Maapelo ja Nöpökkä. Meidän ihana lahjamme tällä vuodelle.
Entä mitä vauva toivoo joululahjaksi?
Roskia, paljon roskia. Naruja, papereita, joita rytätä suuhun. Mielellään kulkusia, joita voi imeskellä. Hän toivoisi, että joku kävellyttäisi häntä koko ajan. Hän toivoo smoothiepusseja (Kiitos Piltti-joulukalenteri, olemme koukussa) ja puhtaita vaippoja (Muumi-housuvaipat, koko 4 tai 5). Työkalut kiinnostavat mutta kaikenlaiset leikkityökalut voi heittää mäkeen, vain oikea ruuvimeisseli on tarpeeksi hyvä vauvalle. Myös erilaisia shampoo-pulloja on kiva syödä. Kaikki kielletty siis kiinnostaa. Kenties pullo Buranaa, sillä sitä on viime aikoina nautiskeltu paljonkin.
Olemme oikeasti toivoneet hänelle Stigaa ja Rubens barn-nukkea. Polarn o. Pyretin jarrusukkia, niitä hän oikeasti tarvitsee. Haaveilen Mailegin pehmosta, koska Panda on ollut Mimmille supertärkeä. Toiselle lapselle on vaikeaa keksiä lahjatoiveita. Kuten varmaan arvaatte, meillä on leluja oikein mukavasti ja siedän huonosti krääsää. Vaatteita uupuu yläosia yksivärisiä koossa 80, mutta niitäkään en uskalla toivoa, koska olen tarkka väreistä sun ja vastuullisuudesta. Smoothiet ja vaipat ovat siis oikeasti ainoa lahja, jota häneltä oikeasti puuttuu..
Kylpyöljyt, vauvan/taaperon astiat ja aterimet, vaipat ja välipalat ovat lahjoja, jotka eivät mene hukkaan. Yksi hyvä tapa on kysyä vanhemmilta, mitä teiltä puuttuu. Siinä ei ole mitään noloa, jos pyytää tai antaa vaippapaketin. Allergiat kannattaa kysyä aina, jos ostaa lapselle jotain syötävää (olen tosissani, esim. esikoinen saa hasselpähkinästä reissun ensiapuun ja epipenin reiteen, joten se ei ole kiva lahja).
Yhteinen tekeminen tai hoito avun tarjoaminen on mielestäni aina ihana lahja vauvaperheelle. Kenties voit vielä joskus vauvan/taaperon uimaan uimahalliin? Tarjoa tiskausapua tai lupaat paritella kaikki kadonneet sukat? Tarjoa ateria vauvaperheelle tai osta vaikka lahjakortti ruokapalveluun (Kouvolassa toimii ihana 2mums, joka tarjoaa herkullista kotiruokaa, saimme kerran sinne lahjakortin). Pienen vauvan vanhemmille voi tarjota omaa aikaa vaikka leffaillan verran. Hyvinvoiva parisuhde on paras pohja pienelle vauvalle ponnistaa elämässä eteenpäin.
Vauvaharrastus tai vaikkapa värikylpy voi olla se pieni juttu, joka helpottaa vauvavuoden yksinäisyyttä. Muskari, uinti, jumpat, kerhot, vauva-sanis tai oikeastaan mikä vaan voi pelastaa (vanhemman ja sitä kautta myös lapsen) mielenterveyden.
Jos et keksi muuta, kokoa vanhoista avaimista feikki-avainnippu. Tee piltti-purkin kansista muistipeli (ohje tähän löytyy DIY-osiosta). Munakenno, mainoslehdet ja alumiinifolio viihdyttävät ketä tahansa vauvaa 😅
Terkuin Heini