Jäädessäni tasan vuosi sitten äitiyslomalle (sairasloman kautta) laadin itselleni “kotisäännöt”. Aika pian sitä nimittäin huomasi, että tietäessäni, etten tapaa päivän aikana todennäköisesti ketään muuta, kuin mieheni, elämä alkoi lipsumaan. Säännöt ovat melko yksinkertaiset ja toteutettavissa olevat.

1. Pue päälle. Jos jään hortoilemaan yöasussa tai alusvaatteissa, tulee ihan saakelin saamaton olo. Erityinen paheeni ovat aamutakit. Laitan AINA rintsikat, ilman tunnen olevani ihmisarvoton nuhjake.
2. Syö oikeaa ruokaa. Tähän olisi helppo sortua. “Otan vain vähän leipää, no muutama päärynä vielä”. Ei toimi pidemmän päälle. Kohta huomaan, että taas on nälkä, ja taas vähän välipalaa ja vielä pikkuisen muroja. Ei hyvä.
3. Herää viimeistään kasilta. Jos nukun liian pitkään, mulla on koko päivän sellainen “krapulainen” olo. Vetelen mielellään yhdeksän tunnin unia, yli 10 on kuitenkin ihan liikaa.
4. Käy suihkussa, vaikka ei juuri nyt huvittaisi. Tätä ei varmaan tarvitse perustella..

En ole koskaan ollut himomeikkaaja. Huomasin silti, että punainen huulipuna jotenkin piristi kotona olemista. Äitini laittoi aina huulipunaa, päivittäin ja viimeistään kauppaan lähtiessään. Lumenen punan tuoksu tuo mieleeni äidin. Kotona oleminen saa mielestäni esille totuuden; ketä varten meikkaan? Itseäni vai muita varten?

Minulla ei ole erikseen “kotivaatteita” ja “edustusvaatteita”, vaan olen samoissa kuteissa koko päivän. Olen saanut tästä paljon kauhistelua; enkö ota farkkuja pois kun tulen töistä kotiin? Ööö.. en? Sain jotenkin ryhdikkäämmän olon, kun puin heti aamusta päälle ja ulos lähteminen oli helpompaa. Parempi olo on saanut jatkamaan pukeutumissäännön noudattamista koko perhevapaan ajan.

Sen lisäksi, että olen noudattanut näitä sääntöjä, ennen Musumen syntymää minulla oli myös hemmottelusääntö. Aina, kun vaan muistin, tein itselleni jalkakylvyn. Välillä kasvonaamion, huulinaamion tai käsien kuorinnan, meikkasin huvikseni, mitä vaan kehollista hemmottelua. (Tein näitä edellä mainittuja myös äidilleni ja siskolleni äitienpäivälahjaksi). Huomasin, miten paljon töissä olin saanut automaattisesti erittäin paljon kosketusta ja fyysistä läheisyyttä (ohjaan usein lapsia konkreettisesti tai kädestä pitäen). Nyt jatkuva kehollisuus oli vaihtunut mahan epämääräiseksi hytkymiseksi silloin tällöin ja jalkahieronnaksi iltaisin (kiitos mieheni). Kosketus on ihmiselle ihan saakelin tärkeä asia. Tämä on aihe, josta voisin jauhaa vaikka kuinka paljon, mutta sanotaanko vaikka niin, että kosketuksen merkitystä mielenterveydelle ei mielestäni ole vielä tutkittu tarpeeksi. Kosmetologit, kampaajat, hierojat; teette tärkeää työtä mielenterveyden puolesta.

Kaikki (joilla siis oli ennestään lapsia) työpaikalla antoivat saman neuvon: Nuku. Nuku niin paljon kuin voit. Nooo, yritin ottaa päiväunia. Huomasin olevani siinä surkea. Usein myös heräsin torkuilta siten, että oli ihan saakelin paha olo – taas kerran sellainen krapulainen 🙂 Öisin heräsin joka yö samaan aikaan, tasan kello kolme, valvoen aina vähintään pari tuntia. Hortoilin ympäri asuntoa, järjestelin tavaroita pikkulampun valossa, ajattelin ja yritin nukkua. Pyörittelin lausetta päässäni: “Nuku nyt kun sinulla on mahdollisuus, kun vauva syntyy et nuku enää ikinä”. No se ei kyllä pitänyt paikkaansa, “ikinä” on sentään liioittelua.

Äitini neuvo oli seuraava: Siivoa nyt kaikki kaapit kun vielä voit. Minähän siivosin. Siivosin niin sanotusti “rystyset verillä”, kunnes olin aivan uuvuksissa jo lounasaikaan. Ruuanlaitto, tiskaaminen, pyykkäys, pölyt ja se kaikki uuvuttivat minut loputtomuudellaan. Tein siihenkin listan; en saisi siivota kuin tietyn huoneen päivässä (maanantaisin makkari, tiistaisin kylppäri ja pyykit jne.) Tämä helpotti huomattavasti!

Ennen kaikkea, annoin itselleni myös luvan olla saamaton. Jos yllä olevat kotisäännöt toteutuivat, kaikki muu oli plussaa. Himosiivoaminen ja kaappien maaninen koluaminen vaihtuivat leppuutteluun, kävelyihin, taidenäyttelyihin, haahuiluun. Yksi vakiokohteistani olivat kukkakauppa sekä taimitarha. Idean sain seuraavasta tekstinpätkästä kirjasta, jonka olin lukenut vähän aikaa sitten.

“Japanilaisessa raskausseurannassa kiinnitettiin lisäksi suurta huomiota mielen hyvinvointiin. Joka kuukausi sain uuden tehtävän seuraavalle tapaamiselle, kuten ”katsele kaikkea kaunista”, ”käy museoissa ja puutarhoissa” tai ”kuuntele sopivaa musiikkia”. Sachikon kehotuksesta aloin harrastaa kukkien asettelua.” (Minna Eväsoja, Melkein Geisha)

Vaikka nyt antaisin paljon, jotta saisin nukkua yli kasiin ja pukeutumisen kanssakin on välillä haastetta, kotisäännöt ovat silti mielestäni hyvä juttu, kunhan ihminen luo ne itselleen, eikä muita varten. Mun mielestäni olennaista on juuri tämä: en voi jatkuvasti elää muiden odotusten ja neuvojen mukaan. Ja edelleen olen jatkanut kauneuden etsimistä. Haluan päivittäin nähdä jotakin kaunista – nyt se on helppoa, kun minulla on Musume.

terveisin, Heini