Niin se vaan menee äkkiä.. Yhtäkkiä tajuat, että eihän tämä vauva enää pysy tässä leikkimatolla. Siellä se viilettää, pitkin ja poikin. Meidän tapauksessamme tämä hetki koitti jo kuuden kuukauden iässä ja kaikilla se koittaa ennemmin tai myöhemmin.

Siihen nähden on aika hurjaa, että leikkimatoista pyydetään uutena yli satasta. Käyttöaika nimittäin on useimmilla malleilla tosiaan niukka. Meidän telttamainen mallimme kesti hieman pidempään aikaa majamaisena leikkialustana mutta jossain vaiheessa se katosi olohuoneesta vaatehuoneen uumeniin. Olimme saaneet tämän leikkikaaren käytettynä pikkuserkkuni perheellä ja tiedän, että kyseinen matto on leikittänyt jo useita vauvoja ennen Musumea.

Luopuminen on tärkeä osa vanhemmuutta, mutta en silti arvannut, mikä tunneside tiettyihin vauvaleluihin pääsi muodostumaan. Mistä luopua, mitä säilyttää vielä hetki, mitkä suoraan kiertoon? Kyllä ne tärkeät lelut tunnistaa ja tarkkailemalla omaa lastaan vanhempi tietää ihan varmasti, leikkiikö vauva/lapsi tällä lelulla vielä jatkossa.

Vauvaleluille on jossain vaiheessa aika sanoa heipat. Älä heitä roskiin, vaan lahjoita, vie kirpparille, kysy tarvitseeko naapurin lapset jotain tai vähintään kierrätä materiaalin mukaan. Itse arvostan myös käytetyn lelun antamista synttärilahjaksi, jos lelu on hyvässä kunnossa. Kun lapsi siirtyy leikkimään “pikkulegoilla”, voi olla hyvä hetki luopua duploista. Tai sitten ei! Jos lelu on ollut kiva ja tärkeä, en katso pahalla sen viemistä esimerkiksi mökille, autoleluksi tai matkaleluksi, sillä usein lapsi leikkii niillä leluilla, joita on sillä hetkellä saatavana. Itse leikimme mummolan duploilla (jotka olivat minun, siskoni ja serkkuni peruja) vielä kauan, kauan sen jälkeen, kun ns. duploikä oli ohitettu. Tämä siksi, että siellä ei ollut oikein muita tarjolla, emmekä olleet muutenkaan sen tyyppisiä, että olisimme ottaneet omat lelut mukaan kyläpaikkaan.

Toy rotation on erittäin tärkeää, mikäli perhe ei halua hukkua leluvuoreen. Siinä osa leluista on kerrallaan lapsen leikittävissä, osa ns. yläkaapissa jemmassa. Vanhemmat vaihtavat leluja/leikkikokonaisuuksia hyväksi katsomallaan hetkellä ja vievät taas juuri käytössä olleet yläkaappiin. Lapsi ei ehdi kyllästyä ja saa sopivasti virikkeitä.

Liian suuri lelumäärä voi nimittäin aiheuttaa ns. lelukorin-mättö- ilmiön. Kun leluja on kerralla aivan tolkuttomasti, lapsi kaivaa korista aina vaan lisää ja lisää leluja nähtäväksi sen sijaan, että aloittaisi leikin. Kun tarjolla olevat lelut ovat suht hyvin näkyvissä (esim. läpinäkyvässä laatikossa) lapsen ei tarvitse kaivaa laatikon pohjaa ajatuksella “josko sieltä löytyisi vielä hienompi auto”.

Perhetutuilta kuulin, että he olivat facebookissa bonganneet naisen, joka tuli (huokeaan hintaan) eräänä sunnuntaina järjestelemään perheen lasten lelut. Hän oli lyhyen haastattelun jälkeen rankannut selkeästi “ei-ikätasoiset” lelut yhteen laatikkoon ja käyttölelut toiseen. Vanhemmat olivat olleet erittäin tyytyväisiä ja voin kuvitella, että kiireisten ruuhkavuosien aikana lelujen läpikäyminen ei ehdi omalle to-do -listalle.

Eksyin taas aiheesta.. (yllätys) mutta jutun pointti oli se, että kannattaa aktiivisesti tarkkailla omaa lastaan hänen leikkiessään. Kun vauvalelut eivät enää nappaa, voi ne laittaa hetkeksi syrjään. Jos vauva/taapero ei niitä itse hae leikkeihinsä lelukorista, on aika sanoa hyvästit.