Ajatuksia lastensuojelusta
Pari ajatusta lastensuojelusta, jotka heräsivät eräästä Instagram-päivityksestä, jossa vanhemmat olivat tehneet rikosilmoituksen heihin kohdistuneesta nimettömästä lastensuojeluilmoituksesta. Tämä jäi mietityttämään minua monella tasolla.
Olen tehnyt työni puolesta useita lastensuojeluilmoituksia mutta silti teen niitä verrattain hyvin harvoin. Yksityishenkilönä en ole tehnyt sellaista koskaan, vaikka vuosia yhtä tapausta mietinkin. Terveydenhuollon ammattilaisena teen ne aina omalla nimelläni ja kerron siitä aina perheelle (jos heidät jollain konstilla tavoitan, joskus edes savumerkit eivät auta!). Huolenilmaus voidaan tehdä yhdessä vanhemman kanssa, joskus aiheena vanhemman voimavarat, joskus lapsen hyvinvointi. Lastensuojelun yhteydenotto EI tarkoita useimmiten huostaanottoa, vaan tukimuotoja mietitään tilanteen mukaan. Pienimmillään lastensuojeluilmoituksen seuraukset jäävät puhelinkeskusteluun. Toivoisin, että sosiaalityöntekijät nähtäisiin ensistä enemmän yhteistyökumppaneina, eikä kasvottomina vihollisina. Tukijoita, kannustajia, lasten oikeuksien puolustajia. Joskus jopa pelastajia. Mun kokemuksen mukaan moni asiakasperhe ei haluaisi asiakkuuden loppuvan, sillä kun tukitoimet lähtevät rullaamaan, ne ovat auttaneet perhettä.
Minua jäi mietityttämään tosiaan ekassa kappaleessa mainittu rikosilmoitus. Mietin, miltä tuntuisi, jos minusta tehtäisiin rikosilmoitus tehtyäni huolenilmaisun perheestä? Olisinko syyllistynyt vahingossa kunnianloukkausrikokseen, jos huoli olisikin perätön tai perhe kokisi minun tekevän kiusaa? Entä jos huoleni on aito mutta pelkäisin tehdä ilmoituksen? Toivon, ettei kukaan jätä tekemättä (aiheellista) huolenilmaisua rikosilmoituksen pelossa!
Miten sitten on nimettömän lastensuojeluilmoituksen laita? Tarvitaanko niitä? Mieleen tulee, että lastensuojeluilmoituksen tekemiseen tarvitaan melko yksityiskohtaista tietoa lapsesta, joka on yleensä tiedossa vain lähipiirissä tai asiakkuussuhteissa. Sitä ei siis yleensä pysty tekemään “tuntematon” kadulla tai somen perusteella. Paljon puhutaan, että nimettömät lastensuojeluilmoitukset ovat usein perättömiä (esim. erotilanteissa) tai ne kuormittavat systeemiä liikaa. En tiedä, onko tällaisia perättömiä ilmoituksia paljon, mutta toivon, ettei kukaan tee sellaisia väärin motiivein.
Olen ollut töissä lastensuojelussa välillisesti erikoisosaamisyksikössä eli perhekodissa. Siellä oli sijoitettuna nuoria ja tutustuin heihin ja heidän taustoihinsa hieman. Lastensuojelussa kiehtoo tietty toivo, toisaalta surullinen menneisyys.
Jos mietit, pitäisikö tehdä lastensuojeluilmoitus, sinulla on todennäköisesti siihen jokin painava syy. Jos se syy on lapsen hyvinvointi, älä mieti, vaan tee se. Jos syy on kateus tai kosto vanhemmille, älä tee sitä. Aika simppeli ohje, eikö?
Lastensuojelussa tarvitaan apuja. Miten sinä voit auttaa? Tukiperheistä ja tukihenkilöistä on monilla paikkakunnilla iso pula. Jos teidän perheeseen mahtuisi kerran kuussa yksi jäsen lisää arkiseen, mukavaan puuhailuun, se voisit olla sinä! Mikrotasolla voit ruveta jonkun ystäväperheen “epäviralliseksi” tukiperheeksi, jos haluat auttaa heitä kuormittavassa tilanteessa.
Kertokaa ihmeessä teidän kokemuksia lastensuojelun asiakkuudesta.
terkuin, Heini