1-vuotissynttärien teema.. no Bambi tietenkin!
Tein, kuten jokainen vanhempi olisi tehnyt. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja järjestin teemasynttärit. Lapseltakin kysyttiin mielipidettä. “Haluatko bambiteemaiset synttärit?” Tulkitsin hymyn ja sanan “ättä” myöntymisen merkiksi.
Paneuduin juhlien suunnittelemiseen kunnolla. Mätsäilin asukokonaisuuksia, mietin tarjottavia ja koristeluita, kaivelin, mitä koristeita kaapista jo löytyi. Koska oli aikaa, koska oli korona. En tajua, missä välissä olisin muuten ehtinyt askartelemaan. Jostain syystä koronan aiheuttaman eristyksen aikana minua lohdutti ajatus, että no, ainakin joka tapauksessa tyttäreni täyttää yksi vuotta ja hän saa kakun, vaikka ei saisikaan juhlia. Pitkään Musumen synttärit olivat ainoa merkintä kalenterissa koko loppuvuodelle.
No, miksi bambiteema? Koska Kaikoclothing, koska Copper Bambi. Koska lahjapaperista oli kiva askarrella koristeita. Koska tämän ainoan kerran saan todennäköisesti vapaat kädet juhlien järjestämiseen. Koska teemabileet on aina sillä lailla helpot, että on helpompi valita koristeita, astioita jne. runsaasta valikoimasta. Koska onhan toi bambikakku ihan maailman suloisin. Valko-ruskeaa teemaa on myös yllättävän helppo noudattaa tarjoiluissa.
Vauvalle tein oman kakun netistä löytämälläni ohjeella. (Kuvassa taka-alalla ja päällä numerokynttilä). Musume maisteli sitä mielellään mutta epäilen, että seuraavana yönä tuli maha kipeäksi tottumattomalle herkuttelijalle. Numerokynttilä oli melkoinen farssi, se paloi noroksi kakun päälle arviolta minuutissa! Tarjoiluina oli ihanan Musumen kummitädin tekemän kakun lisäksi perunalepuskoja munavoin kera, ruissipsejä ja dippiä, suolaista “välimerellistä” piirakkaa, donitsitoukka ja kahdenlaisia suklaakeksejä.
Poikkeustilanteen vuoksi emme voineet kutsua kaikkia, keitä olisimme halunneet juhliin. Vieraat myös porrastettiin pitkin päivää, vaikka kyllä jossain vaiheessa ruuhkaakin oli. Vauvafrendejä emme nyt kutsuneet lainkaan kemuihin, mikä suretti kovasti minua.. Tarjoilut olivat omasta mielestäni onnistuneet, uff-gaff-guff teki jälleen kerran kauppansa.
Musume käyttäytyi koko synttäripäivän kuin pieni enkeli. Aina vieraan lähtiessä ovesta, häntä rupesi itkettämään ja harmittamaan mutta piristyi, kun tajusi, että onhan täällä vielä vieraita jäljelläkin. Väsy iski vasta seuraavana päivänä pienen kitinän muodossa. No, vastaanotto kun alkoi aamulla klo 8 ja jatkui iltaseitsemään asti.. Olimme harjoitelleet synttäripäivän kulkua etukäteen lukemalla joka ilta kirjan Tomppa on iso, jossa juhlitaan 1-vuotissynttäreitä. Huvittavaa kyllä, useita kirjassa tapahtuneita asioita tapahtui Musumen juhlissa. Mummini soitti aamulla lausuen lähes täsmälleen samat sanat kuin kirjassa. Juhlavalmisteluissa tuli kiire äidillä. Olimme viikolla askarrelleet juhlahatut työkavereiden kanssa. Morris-koiran “huiskuhäntä” viimeisteli komeuden. 😀
Kiitos vielä kaikille vieraille. Musume sai myös ihania lahjoja, erityisesti puiset lelut, aineettomat lahjat (mm. vauvaharrastuksiin) ja second hand- duplot ilahduttivat äitiä. Musume suosikkeja olivat sukat (sukat, sukat, sukat), mekko, joka pääsi päälle melkein heti sekä soiva kirja. Viimeeksi tänään hän tanssahteli kirjan tahdissa.. 😀
Kiinnostaisiko lahjavinkit 1-vuotiaalle? Jos, niin kommentoi alle.