Huh, tää on teksti, joka olisi pitänyt aloittaa jo aikoja sitten. Aloitimme kuitenkin kiinteiden ruokien maistelun jo kesällä! No parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kuva sitä paitsi sopii tähän loputtoman pimeään marraskuuhun.

Meidän lapsilla on molemmilla olleet kireät kielijänteet vauvana. Tämä on vaikuttanut kaikkiin suun alueen motoriikkaan mm. imetykseen, tuttien syömiseen, pullosta kieltäytymiseen ja kiinteiden aloitukseen. Erona on kuitenkin ollut se, että Mimmiltä ei koskaan kielijännettä leikattu, Lyyliltä taas se nipsaistiin (minun pyynnöstäni) jo sairaalassa. Tämän vuoksi meillä ei ollut lainkaan imetykseen liittyviä haasteita, eikä esim. rintakumia käytetty lainkaan jänteen nipsaisun jälkeen.

Molemmat lapset olemme selkeästi joutuneet “opettamaan” kiinteiden syömiseen. Kummallakaan suu ei avautunut “kuin linnun pojalla” ennen kuin vasta harjoittelun jälkeen. Molempien kohdalla tiesin kuitenkin, että aika on oikea. Erityisesti Lyylillä, joka silmät kiiluen seurasi muun perheen ruokailua, pyrki sylissä istuessaan haukkaamaan minun lusikkaani ja maiskutteli suutaan ollessaan Tripp Trapin sitterissä. Valmiutena oli myös, että hän osasi syöttötuolissa (pienen tuen avulla). Lyyli oppi istumaan varhain myös ilman tukea jo 6kk iässä.

Monesti kiinteiden aloittamisessa korostetaan hirveästi hidasta maistelua ja sitä, MITÄ ruokia voi syödä. Tässä keskityn enemmän siihen MITEN harjoittelimme ruokailua.

Multa on kysytty, onko Tripp Trapp hankintana hintansa arvoinen. Sanon suoraan ON(!). Meillä Tripp Trapp on ollut päivittäisessä käytössä nyt joulukuusta 2019 alkaen ja ne eurot kannatti käyttää. Toki kalliita lisähärpäkkeitä siihen myydään paljon mutta ne ovat pelkästään helpottaneet arkeamme. En perusta syöttötuoleista, joissa vauvan jalat roikkuvat ilmassa. Oletko itse kokeillut istua puoli tuntia siten, etteivät jalat kosketa mitään alustaa? Se on nimittäin rankkaa! Säädöt pitää siis laittaa ehdottomasti siten, että jalat ylettyvät jalkalautaan. Tripp Trappiin meillä on lisäosina käytössä Baby set (vauvan istuin), tarjotin (helpottaa sormiruokailua), säilytyskori (ylimääräinen mutta säilytämme siinä ruokalappuja) ja tietysti kaatumatuet. Ostimme toisen Tripp Trapin vauvan synnyttyä, jonka esikoinen tosi omi välittömästi itselleen..

Maisteluvaiheessa olemme hyödyntäneet äitiyspakkauksesta aikoinaan saatua maistelututtia. Siihen voi huoletta laittaa esim. marjoja, joiden mehu tulee rei´istä suuhun tai banaani muussaantuu vauvan ikenien välissä. Maisteluvaiheessa tarjosimme vauvalle ehkä kerran päivässä (5kk alkaen, koska mulla oli tunne, että vauva jää maidosta nälkäiseksi) ja odotin hartaasti, että saamme luvan aloittaa puurot. Puurojen opetteluvaihe kesti parisen viikkoa, ennen kuin alkoi menemään isompia annoksia. Mieheni mukaan viikko ja hän oli sitä mieltä, että Lyyli oppi syömään superhyvin. Meillä on asiasta erilaiset näkemykset, koska olen huomannut, että multa (maidonlähteeltä) Lyyli suostui aluksi vähän nirsosti ottamaan muuta ravintoa vastaan. Tämäkin meni ajan kanssa ohitse.

Monet pelkäävät ihan hirveästi ruokailusta aiheutuvaa sotkua. Joo, se on joskus ärsyttävää. Mutta niin on moni asia lasten kasvatuksessa, joten olen ottanut tämän henkisenä haasteena ja kasvunpaikkana itselleni. Ruuan siivoaminen on kuitenkin vesiliukoista eikä yleensä mitään peruuttamatonta vahinkoa pääse tapahtumaan. Meillä on syöttötuolin alla Ikeasta ostettu muovinen työtuolin alle tarkoitettu alusta, joka suojaa mattoa ja laminaattia (kyllä, olen nykyään niin rento mutsi, että uskalla pitää ruokapöydän alla mattoa!) Ruualla “sotkeminen” on kuitenkin erittäin tärkeä osa lapsen tutustumista ruokien aistimaailmaan. Miltä ruoka tuntuu sormissa, entä poskella, entä suussa, miltä se tuoksuu, miten käyttäytyy, kun sitä puristaa, miten se läiskähtää, kun putoaa alas lattialle. Ruuan pudotteleminen on täysin normaalia syy-seuraus suhteen harjoittelemista. Nostaako äiti ruuan? Nyt äiti kurtisti taas kulmiaan! Haa, voin tehdä tämän uudestaan! Mikä jännitysnäytelmä!

Kannatan myös itsetehtyjä soseita sen takia, että niissä koostumus vaihtelee väkisinkin. Näin vauva tulee huomaamatta siedätetyksi karkeampaan koostumukseen ja hieman erilaisiin makuihin. Ruoka ei ole aina tasalaatuista tai samanlaista, kuten valmiissa purkeissa. Toinen syy on tietenkin hinta. Kahden kilon porkkanapussista tulee nimittäin hämmästyttävän paljon sosetta yhden purkkiruuan hinnalla. Reissussa olen käyttänyt myös valmiita purkkeja, jos omat eväät ovat loppuneet kesken. Suosin silloin kalasoseita, mangoa tai poroa, koska niiden raaka-ainekustannukset ovat itse tehtynä isot.

Ihmettelin aina, miksi suositellaan, että purkkiruoka tarjoillaan lautaselta ja syötetään muovilusikalla. Tämä liittyy kuitenkin (pöytätapojen opettelun lisäksi) aistimuksiin. Lautaselta vauva voi haistaa ruuan eri tavalla ja muovilusikka ei tunnu suussa niin kovalta kuin metallinen. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, pieni yökkiminen lusikkaan totuttautuessa on normaalia, ja kuuluu normaaliin nielemisharjoitteluun. Annan vauvalle yleensä oman lusikan silloin kuin syötämme häntä. Käytämme pöydässä myös muita “leluja” mutta pyrin, että ne olisivat aina keittiövälineitä. Emme käytä koskaan tablettia tms. ja pidämme kännykät poissa. Mimmin kanssa käytimme kirjoja silloin, kun iltapuuron syömisessä oli haasteita. Hän RAKASTI ja rakastaa edelleen kirjoja niin paljon, että hänet saa edelleen tekemään mitä tahansa, jos hänelle lukee samalla.

Sormiruokailua toteutamme 1-3x päivässä. Aamiainen on joko puuroa TAI puurorieskaa tai vauvanmuffinsseja. Lounas on aina sosetta, koska Lyyli on silloin tosi nälkäinen pitkien unien jälkeen. Välipalaksi vaihdellen sose syötettynä tai esim. banaani-puolukkamuffinssi. Päivälliseksi on aina sormiruoka, koska istumme kaikki yhdessä ja vauva saa syödä omaan tahtiinsa. Lyylin suosikki ovat kanapötköt, Mimmin suosikki aikoinaan lohimuffinssit. Iltapalaksi on aina puuro ja tässä oikaisemme: käytämme aina Piltin valmisjauhetta, jossa on maitojauhetta seassa. Mielestäni se on pitänyt hyvin nälkää aamuun asti. Olemme aloittaneet molempien lasten kanssa ensin lusikkaruokailulla ja lisäsimme sormiruokailua vauvan kiinnostuksen mukaan jatkuvasti. Aistit ja hienomotoriikka pääsevät siinä niin upeasti valloilleen!

Maistamisen suhteen emme ole noudattaneet 10-15 kerran maistelutahtia ennen seuraavaan ruokaan siirtymistä. Olemme antaneet vauvalle sitä ruokaa, mitä muukin perhe on syönyt (vauvalle sopivana versiona) ja ME emme syö samaa ruokaa 10 kertaa! Emme tarjoa vauvalle vaihtoehtoista ruokaa, jos ruoka ei maistu. Kyse ei aina ole siitä, että kyseinen maku ei ole mieleinen. Joskus nimittäin vauvalla on vaan yksinkertaisesti suoli niin täynnä, ettei hän huoli enempää ruokaa.

Juomisen suhteen meillä ei ole ollut hirveästi tuuria Lyylin kanssa. Emme edelleenkään saa häntä juomaan muualta kuin tisusta. Mimmi sen sijaan oppi aika hyvin juomaan pillipullosta vettä ja siirryimme siitä suoraan snapsilaseihin ja tavallisiin, mataliin laseihin. (Mulla on miehen kotoaan tuomia laseja, joista haluaisin eroon ja laitan ne aina lapsille mutta ne penteleet ovat niin kovaa lasia, että eivät edes pudotessaan mene rikki! Samoja laseja muistan käytettäneen koulun ruokalassa..) Yleensä on suositeltavaa, että vauvalle olisi juomaa tarjolla, meillä se ei ole vielä onnistunut.

Syömme koko perhe yhdessä mahdollisuuksien mukaan. Istun useimmiten pöydässä lasten kanssa JA SYÖN YHTÄ AIKAA!!!!! Tämä on mielestäni TOSI tärkeä asia. Etenkin, koska tulen kovin kiukkuiseksi, jos itsellä on nälkä ja toinen kieltäytyy ruuasta mutta myös mallioppimisen takia. Jos syötän vauvaa, otan joka toisen lusikallisen itse. Jos hän syö sormiruokaa, annan hänen keskittyä siihen. Yritän opettaa, että ruokailussa ei ole kiire. Tämä tosin johti siihen, että istuimme jossain vaiheessa Mimmin kanssa JOKAISELLA RUOKAILULLA 50 min kerrallaan pöydässä. Se oli tuskastuttava vaihe. Mutta hän on oppinut jo varhain syömään itse ja monipuolisesti. Hän on isompana alkanut välttelemään tiettyjä makuja, esim. oliivit, voimakkaat juustot, paprika ja tomaatti (tuoreena, hän on siis sille myös allerginen) eivät ole mieleisiä. Haasteena ollut viime aikoina, että kun vauva saa syödä sormiruokaa, on Mimmikin taantunut ja haluaisi syödä sormin. Suuttumus on kova, kun säännöt ovat hänelle erilaiset kuin vauvalle.

Lopuksi: Kuuntele, katsele, tarkkaile vauvaasi. Luota vaistoosi. Luota siihen, että teillä on hyvä suhde, joka kantaa myös lattialle heitettyjen puurolautasten yli. Tarkkaile, mitä hän tarvitsee ja haluaa.

Olikohan tässä kaikki? Ei varmastikaan.. Mutta jos syömisessä, nielemisessä on haasteita, suosittelen ehdottomasti olemaan yhteydessä puheterapeuttiin tai syömisen haasteisiin erikoistuneeseen toimintaterapeuttiin (Pienet sydämellä) ajoissa. Suun motoriikan haasteita voi olla paljonkin ja erityisesti erityislasten tai kehitysvammaisen lapsen kanssa ruokailuasioiden opettelu ei ole itsestäänselvyys, jolloin apua kannattaa pyytää ja vaatia. Pienillä asioilla ja muutoksilla voi saada ruokailuhetkistä mukavampia vauvalle ja vanhemmalle. Kiinnostaako muuten lista meidän lasten lempiruuista? Entä reseptit? Jos niin täältä pesee 🙂

terkuin, Heini