“Oooo! Sisko kulta, sisko on tässä”..

Tällä lauseella Mimmi yleensä tervehtii vauvaa. Aamuisin hän haluaa usein tietää, missä vauva on. Usein kun imetän, hän tulee viereeni ja joskus tahtoisi olla ihan lähellä, helliä ja hoivata siskoa ja olla kiinni kyljessäni. Vielä useammin mukana on kuitenkin kirja. “Lue minulle” Mimmi pyytää ja mikäs siinä, Mimmi kuuntelisi varmaan kymmenen kirjaa peräkkäin, hän kääntää sivuja pyydettäessä ja vauva saa samalla läheisyyttä ja tankkausta. Henkistä läsnäoloa taaperolle, fyysistä vauvalle. Minkäänlaista sanallista mustasukkaisuutta ei ole vielä ilmennyt. Äitini kertoi, että minä olin aikoinaan mustasukkainen siskolleni vasta siinä vaiheessa, kun vauva lähti liikkeelle ja puuttui leluihini ja leikkeihin. Eli voi olla, että kesällä tilanne on toinen!

“Oo, se avasi silmänsä! Se on hereillä! Se katsoo suoraan minuun sinisillä silmillään!” -Saattoi johtua siitä, että sinä avasit vauvan silmät väkisin..

Raivostuttavin piirre tähän mennessä on, kun taapero on mennyt “tahallaan” herättämään vauvan, kun on ollut ikävissään. Mitä siihen voi sanoa? Suuttua? Kiellot vauvan herättämisestä eivät ole tähän mennessä tepsineet. Yritämme totuttaa vauvan siihen, että kodissamme on elämää eikä päiväunilla erikseen hyssytellä, vaan eletään normaalia arkea. Kuitenkin myös Mimmin kimeimmät kiljahdukset ovat välillä säikyttäneet vauvan hereille. (Tilauksessa on white noise-kohinalaite, josko tämä toisi pulmaan helpotusta). Tämä saa tietenkin minut raivoihinsa, koska päiväunille rauhoittuminen on vienyt vauvalta muutenkin usein paljon aikaa. Tietenkin on paikkoja, joihin Mimmi ei yletä vauvaa häiritsemään mutta hän on myös kekseliäs likka ja hakee vaikka minkä tuolin ja laatikon, jonka päälle kivuta. Vaunujakin hän on mennyt välillä heiluttelemaan ilman lupaa, vaikka parvekkeella on viileää.

Toinen ärsyttävä piirre on, että reipas ja omatoiminen pukija haluaa välillä heittäytyä vauvaksi ja että hänet puetaan. Huomaan, että hän tekee tätä erityisesti silloin, kun fyysistä läheisyyttä on ollut vauvan hoitotoimenpiteiden vuoksi vähemmän. Mutta ai että, se on ÄRSYTTÄVÄÄ. Mielestäni kaksivuotiasta todellakin voi auttaa pukemisessa mutta hän heittäytyy siis aivan lötköksi ja vaatii palvelua. Uloslähteminen onkin siis helposti iso urakka, että saan vauvan, taaperon JA VIELÄ ITSENIKIN puettua. Ja toisella hetkellä hän pukee kaiken itse. Mimmin lempitouhua on mm. riisuutua nakuksi päivävaatteista ja pukea sen jälkeen ulkovaatteet, silloin hanskojen laitossa tai kenkien pukemisessa ei olekaan mitään hankalaa..

“Minä laitan käden sinun suojaksi. Ooo! Se tykkää minusta! Voi miten pienet sormet sillä on”.

Olen kokenut tärkeäksi sen, että sanallisesti palkitsen Mimmin aina, kun hän toimii ns. “oikein” vauvan kanssa. Kehun, miten hellästi hän silittää. Ihastelen häntä vuorotellen vauvan kanssa. Olemme ulkoilleet ensimmäisinä viikkoina myös kaksin lähinnä pihalla, jotta Mimmi saa jakamatonta huomiota. Tuntuu, että Mimmi on entisestään lähentynyt myös isin kanssa, kun heillä on yhteinen muskari-harrastus ja etenkin öisin mies käy lohduttamassa tarvittaessa Mimmiä (hän näkee todella paljon unia ja joskus havahtuu niihin).

Olen kokenut, että tämä kahden ja puolen vuoden ikäero on tähän mennessä ollut hyvä siitä, että Mimmi syö itsenäisesti, pukee (jos tähtien asennot ovat kohdillaan) itse, ymmärtää ja tuottaa paljon puhetta ja pahin uhma ei ole juuri nyt päällä. Hän kävelee usein reippaasti ja pitkiäkin matkoja mutta suostuu myös vaikka pulkkaan, jos haluan kävellä itse kovempaa tahtia. Mimmillä on mieletön mielikuvitus ja hän keksii leikkejä pääsääntöisesti itse. Haasteena olleet päiväunet, hän kun välillä haluaisi ne skipata kokonaan mutta illalla sitten kiukuttaa kaikki. Toisaalta olen nyt henkisesti valmistautunut siihen, että okei, jos ne unet jäävät pois, niin lukekoon sitten kirjaa sängyssä, lepoa se on kai sekin.

Ennen kaikkea olen vaikuttunut siitä, miten ihanat tytöt olen saanut elämääni. Hatunnosto myös puolisolle, joka on tälläkin hetkellä tekemässä Mimmin kanssa iltatoimia.

Terveisin Heini