Ajattelin kirjoittaa aiheesta, joka on meillä tällä hetkellä ajankohtainen. Euroopassa on tänään syntynyt sota, joten aihe saattaa koskettaa jotakuta toistakin perhettä.

Mimmi leikkii tällä hetkellä leikkejä, jotka ovat teemaltaan pelottavia. On kummitusta ja hirviöitä. Öisin hän saattaa nähdä painajaisia. Hän haluaa toistuvasti sammuttaa kaikki valot asunnostamme, ottaa taskulampun ja lähteä etsimään hirviöitä. Sitten hän juoksee peloissaan karkuun ja välillä hakee turvaa meistä vanhemmista. En tykkää kummitusteemasta mutta samalla tavallaan ymmärrän, rakastinhan lapsena leikkiä uudestaan ja uudestaan kohtausta Leijonakuninkaasta, jossa hyeenat jahtaavat Simbaa ja hän putoaa rotkoon. Mietin silti, mistä hän on näitä kummitusteemoja niin paljon poiminut ja jännitän, että jos hän pakottaa muut lapset leikkimään kummitusta tahtomattaan tai pelottelee heitä.

Jos lapsi leikkii sotaa tai kummitusteemaa omasta tahdostaan, hän todennäköisesti tarvitsee leikkiä pelottavan tunteen käsittelyyn. Olen nähnyt näiden 2-vuotiaiden leikkivän koronahippaa, rokotusta, lääkärileikkiä ja nenäsuihketta annetaan niin pupuille kuin nukeillekin. Leikki auttaa lieventämään ja ennakoimaan pelottavaan tilanteeseen liittyvää tunnetta. Eläintarhassa hoitajat leikkivät karhujen kanssa lääkärileikkiä, jotta tosipaikan tullen eläimet olisivat tottuneet hoitotoimenpiteisiin. Leikissä voi käsitellä myös jälkikäteen jo tapahtunutta traumaa. Joskus toimintaterapiassa näin tapahtuu. Se on samalla surullista ja kaunista, leikin voima ja korjaava voima on siinä niin voimakkaasti näkyvissä.

Leikissä lapsi saattaa haluta, että häntä jahdataan takaa ja hän haluaa että aikuinen on tiikeri tai pelottava monsteri. Usein lapsi pitää luontaisesti leikin sopivan jännittävänä mutta aikuinen voi myös säädellä sitä, miten jännittäväksi leikki muodostuu. Lapsi tuottaa tahallaan leikkiin jännittäviä elementtejä: putoamisia, haavereita, äidistä eksymistä, kuolemaa. Niin kauan kun hän tuottaa niitä itse, teemat ovat mielestäni ok. Aikuisen kysymykset ratkaisuehdotukset ovat kuitenkin mielestäni tärkeitä. Leikin aikana tai sen jälkeen voi keskustella pelottavista teemoista. Sen sijaan että totean Mimmille “ei kummituksia olemassa”, olen käyttänyt lauseita: oletko sinä nähnyt kummituksia, pelattavatko ne sinua, haluaisitko että äiti käyttää “kummituksenkarkoitinta”, minkälaisia ne kummitukset ovat… jne.

Kun lapsi leikkii pelottavaa teemaa ja käsittelee sillä pelkoaan, hän ei usein teen niin tietoisesti. Meille aikuisille keino käsitellä tunteita on usein keskustelu mutta muitakin keinoja on. “Leikkiin” perustuvat draamaterapia ja taideterapia, toiset purkavat pelottavia tunteita musiikin ja liikunnan avulla. On eri asia, tuottaako lapsi leikissä pelottavia teemoja vai näkeekö hän tahtomattaan pelottavaa materiaalia videoista. Itse pystyn lukemaan pelottavampia kirjoja kuin näkemään samoja teemoja elokuvissa. Kirjaa lukiessa pystyn itse kuvittelemaan, “kuinka pelottava” jokin tilanne on mutta vastaavassa filmatisoinnissa joku muu on päättänyt kohtauksen kuvaston ja se lävähtää tajuntaani yllättäen ja pyytämättä.

Olemme menossa viikon päästä hautajaisiin. Mimmi kysyi minulta mitä siellä hautajaisissa oikeastaan tapahtuu. Tajusin, etten itsekään ihan tarkkaan tiedä tilaisuuden kulkua mutta yritin selittää Mimmillä pikapiirrosten avulla, mitä hautajaisissa voisi mahdollisesti tapahtua. Vähän aikaa sitten Mimmi oli kysynyt minun isältäni, mitä tarkoittaa kuolema. Isäni oli vastannut siihen, että kun ihminen on sairas, vanha ja väsynyt, hän nukkuu pois. Lopputulos oli, että sinä iltana Mimmi ei meinannut uskaltaa käydä nukkumaan. Asioista siis saa ja kannattaa puhua niiden oikeilla nimillä suoraan, pelottelematta, toisaalta kaunistelematta. Lapset suhtautuvat moneen asiaan neutraalimmin kuin me aikuiset.

Jos lapsi leikkii toistuvasti vain leikkejä, joiden teemat ovat poikkeuksellisia tai pelottavia (hyväksikäyttö, väkivalta jne.) olisin itse vanhempana yhteydessä vaikka perheneuvolaan tai juttelisin asiasta kasvatuskumppaneiden kanssa.

Kirjasuositus; Onni -poika ja hirveä hirviö.

Terveisin, Heini