Synnytys – niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana.

Laskettu aika, se tuli ja se meni. Vaikka kaiken aikaa oli tiedossa, että mun historialla yliajalle mennään, niin silti ensimmäiset kaksi päivää lasketun ajan jälkeen olivat erittäin melankolisia. Olin kiukkuinen, alamaissa, väsynyt ja onneton. Siitä huolimatta, että saimme viettää yhteistä aikaa perheen kanssa, käydä saunassa ja luistelemassa tuntui, ettei mistään tule iloa. Koska vauva ei ole vieläkään täällä, vaikka minulle oli luvattu.

Oma kuukautiskiertoni on todella pitkä, joten luulen että se vaikuttaa siihen, että ovulaatio on verrattain myöhäisessä vaiheessa kiertoa, mikä tietenkin vaikuttaa myös raskauden kestoon. En hetkeäkään uskonut, että alkuperäinen laskettu aika vuodenvaihteessa olisi se oikea mut omien laskujeni mukaan kahdeksas päivä olisi voinut olla jo realistisempi. Nyt on jo yhdestoista. Olo on jo seesteisempi ja toiveikkaampi kuin aikaisemmin.

Viime yönä nimittäin alkoi jo tapahtua, kun heräsin neljältä ja olin aivan innoissani lähdössä synnyttämään. Mulla oli vahva tunne ja intuitio, että nyt tapahtuu. Ei tapahtunut. Soitin synnärille puoli kuudelta ja neuvoivat vielä rauhassa odottelemaan säännöllisiä supistuksia. Käytyäni suihkussa ja otettuani panadolin “kuukautismaiset” kivut hävisivät kokonaan.

Olen jostain syystä ollut todella stressaantunut tämän hetken korona tilanteesta. Luulisi sitä jo tässä kahden vuoden aikana tottuneen tilanteeseen. Olen ottanut rokotteet, saanut niistä hetken mielenrauhan ja pettymyksistä, peruutuksista ja syksyn flunssakierteestä huolimatta olen jo luullut, että pääsin sinuiksi asian kanssa, että pandemia nyt vain on tällaista. Olen joudun perumaan omat kolmekymppiset ja rajoittamaan Mimmin tapaamisia sukulaisten kanssa. Ikävä esimerkiksi omia isovanhempia kohtaan on tällä hetkellä suunnaton. Olen kokenut koronakevään vauvan kanssa, nähnyt pitkään ihmisiä vain ulkotiloissa, oksentanut maskiin, käyttänyt suojavälineitä töissä raskaana ollessani ja tsempannut, kyllä tämä joskus helpottaa.

Nyt joudun kuitenkin jännittämään aivan uudella tasolla sillä synnytys ja lapsivuodeaika, olkoon se sitten ensimmäinen tai viides, on ainutlaatuista aikaa. Aina kun mieheni niiskauttaa nenäänsä jännityn – pääseekö edes isä mukaan synnytykseen? Olen käynyt raskausajan monet seurantakäynnit yksin ja miettinyt, että jos saisin huonoja uutisia joutuisin ottamaan vastaan ne yksin ilman puolison tukea. Olen päässyt koronan suhteen kaiken kaikkiaan niin vähällä, (vain yhden kerran tikku nenässä!) että nyt se vyöryi jotenkin yllättäen päälleni, kun olen muuten herkillä.

Kuten huomaatte, lasketun ajan jälkeen on aivan liikaa aikaa ajatella. Haluaisin myös hirveästi tehdä lisää hankintoja vauvalle ja pelkään tekeväni harkitsemattomia ostoksia. Puuttuu trikoinen kantoliina, Tripp Trapp -tuoli, merinovillavaatteita, rintapumppu, itkuhälytin.. Tarvitsenko kohinalaitteen??

Korvat ovat lukossa (randomein raskausoire ikinä!), alavatsa roikkuu, lisää raskausarpia on tullut viime metreillä, närästys polttaa välillä ruokatorvea, jokainen asennon muutos yöllä (ja no oikeasti päivälläkin) on tuskainen, vessassa ravaamista on nyt jopa tunnin välein. Tunnen, että hermot ovat puristuksissa oikeassa jalassa ja välillä olkapäissä. Tiedän, että monet näistä oireista helpottavat synnytyksen jälkeen. Pahinta on kuitenkin lamauttava väsymys, joka on ollut seuranani parin viikon verran. Jännitän, miten jaksan vastasyntyneen kanssa, jos olen väsynyt jo valmiiksi. Olen saanut joulunpyhinä hurjasti apua sukulaisilta ja mieheltäni. Hän on ottanut ison vastuun Mimmin hoitamisesta, tiskeistä ja ruuanlaitosta. Ja silti olen väsynyt öisten hormonivalvomisten takia.

Voi Nacho. Olet niin rakas, että olen valmis kärsimään tämän lopun henkisen ja fyysisen tuskan vuoksesi, kunhan sinulla vain on kaikki hyvin. Tiedän, että tapaamme pian, tiedän, että kestän tämän loppuodotuksen. Odotan jopa synnytystä uteliaisuudella. Odotan, että saan sinut rinnalleni, sillä parempaa tunnetta maailmassa en ole kokenut. Olen niin kehno tässä raskaana olemisessa mutta toivon, että osaan olla sulle kuitenkin hyvä äiti. Tervetuloa perheeseemme, kun olet valmis.

Terveisin, Heini