Teksti sisältää mainoslinkkejä*

Tässä tekstissä on vinkkejä pyörän valintaan mutta myös pyörällä ajamisen harjoitteluun. Toimintaterapeuttina opetan lapsille joskus pyörällä ajamisen valmiuksia mutta nyt ensimmäistä kertaa harjoittelen oman lapsen kanssa.. ja se onkin aivan eri asia.

Meillä Mimmin pyöräilyharrastus alkoi koronakevään aikana hänen ollessaan n. 10kk ikäinen. Ostimme käytettynä tällaisen Hamaxin pyöräistuimen*. Jännitin ihan älyttömästi sitä, miten Mimmi suhtautuisi pyöräilyyn, pelkäisikö hän, selviäisinkö itse jännityksestä, pysyykö kypärä vauvan päässä jne. jne. Huoli oli turha. Mimmi RAKASTI pyöräilyä. Jopa niin paljon, että aina kun emme olleet menossa pyörällä, vaan rattailla, hän alkoi parkua niin paljon, ettemme meinanneet päästä pyörävarastoa pidemmälle.

Sama meno on jatkunut edelleen, selvästi pyöräily on Mimmillä verissä (isän puolelta). Ostin itselleni viime keväänä hybridipyörän mutta voi hitsi, vauvan istuin ei sopinutkaan pyörään.. Kannattaa siis olla tarkkana siinä, mikä on oman pyörän rungon paksuus, koska istuin tulee suoraan kiinni runkoon. Meillä ongelma ratkesi nostamalla satulaa mutta homma ei todellakaan ollut helppo. Pyörän painopiste muuttui aika korkeaksi, joten selkään käyminen oli huomattavasti vaikeampaa.

Hamaxilla on myös mielestäni melko edullisesti pyöräkärryjä* jotka laitetaan pyörän taakse vedettäväksi. En ole valitettavasti itse päässyt sellaista vielä kokeilemaan mutta se olisi hauskaa! On olemassa erilaisia malleja, jopa sellaisia joihin mahtuu useampi muksu kyytiin. Haaveilen pyöräkärrystä mutta luulen, että tämä vuosi mennään vielä istuimen kanssa.

VINKKEJÄ ENSIMMÄISEN PYÖRÄN VALINTAAN

Itsenäisen pyöräilyn harjoittelu aloitetaan usein huomaamatta jo kotona sisällä. Monilla on sisäkäyttöön mopoja, potkuautoja, poneja ja muita menopelejä, joilla taaperot tykkäävät pistellä menemään. Meillä on mieheni vanha paloauto, jolla Mimmi ajelee ja peruuttaa huutamalla PIIP, PIIP, PIIP. Näillä potkuttelumalleilla luodaan perustaa vuorotahtiselle liikkeelle, vasen-oikea-vasen-oikea, mikä on pyörällä ajamisen valmiuksissa erittäin tärkeää. Lapsi harjoittelee myös, miltä tuntuu nostaa molemmat jalat ilmaan ja nelipyöräisellä mallilla tämä onnistuukin vielä mukavasti.

Puky-merkkiset potkupyörät ovat tämän lajin aatelistoa ja niitä saa erittäin hyvin käytettyinä esim. Torista. Kannattaa olla tarkka pyörän koosta, sillä liian isolla pyörällä harjoittelu ei onnistu. Ikäsuositukset ovat usein suuntaa antavia.“Kun lapsi istuu satulassa, jalat kuuluisivat olla hiukan koukussa – mikäli lapsi ylettyy maahan ainoastaan varpailla, on pyörä liian iso.” (lainaus Polkuped).

Ystäväni kehui Biltemasta ostettua potkupyörää, jossa on kaksi pyörää edessä ja yksi takana. Se olisi ehkä vieläkin parempi! Tärkeää nimittäin on, etteivät jalat osu takapyöriin! Hänen taitava yksivuotiaansa potkutteli tällä jo viime kesänä! Mallissa renkaat näyttivät todella paksuilta, joten pyörä pysyy todella hyvin pystyssä.

Välittömästi, kun Mimmi näki varastossa jemmassa olevan ikivanhan Stigan potkupyörän, hän olisi halunnut kyytiin. Mutta ei.. Valitettavasti yksivuotiaan töppöjalat eivät millään ylettäneet maahan. Pyörä oli hänelle aivan liian iso, vaikka satulun säätikin alas. Äidin selkä ei myöskään kestänyt sitä, että pidin häntä kiinni ja työnsin sarvista.. Monien potkupyörien alin pituusraja on nimittäin 85cm, Mimmi on tätä kirjoittaessa 84cm (1v10kk). Ostimme Mimmille käytetyn Pukyn mutta siinäkin tuntuu istuinkorkeus olevan vielä liian iso. Katsotaan, miten harjoittelu etenee.

Ennen kuin lähdetään pyörän selkään, voi kotona vähän testailla lapsen tasapainoa. Kuivaharjoittelua voi tehdä esim. kallistelemalla jalalta toiselle (painonsiirrot), seisomalla yhdellä jalalla, harjoittelemalla puomin päällä kävelyä ja kokeilemalla, saako lapsi molemmat jalat hetkeksi ilmaan esimerkiksi potkuauton päällä. Käsissä pitäisi olla sen verran puristusvoimaa, että lapsi jaksaa pitää ohjaustangosta kiinni. Pikkuaivot säätelevät kehon liikkeiden hienosäätöä. Pienikin muutos ohjaustangossa voi viedä matkustajan puskaan, joten ihan pikkujutusta ei ole kiinni. Yllättävän paljon pyörällä ajaminen on kiinni nimenomaan aivotason harjaannuttamisesta lihasten ja nivelten toiminnan lisäksi.

Potkuttelua voi tehdä myös ihan vaan vuorotahtisesti kävellen mutta potkupyörä pääsee todella oikeuksiinsa siinä vaiheessa, kun lapsi hoksaa, miten potkaista vauhtia ja tasapainoilla pyörän päällä pidempään. Tämä vaatii jo tehokkaampaa ajoittamisen hahmottamista (milloin potkaisen, missä kohtaa jalat pitää koukistaa, jotta ne eivät osu maahan) ja hyvää keskivartalonhallintaa.

Potkulautaa potkutellaan usein vain toisella jalalla mutta kannattaa kannustaa lasta käyttämään myös molempia jalkoja sekä potkutteluun, että tukijalaksi. Usein lapsilla puolierot eivät ole niin vahvoja kuin meillä kankeilla aikuisilla. Yllä olevissa kuvissa on kaksi eri mallia, joissa on molemmissa kolme pyörää. Tällaisen mallin etu on, että lauta pysyy myös itsestään pystyssä, ei lapsen tarvitse heti harjoitella painonsiirtoa (kallistaa sivulle). Jos siis potkupyörällä liikkeelle lähtö on vaikeaa, kannattaa kokeilla tällaista mallia, koska tässä tarvitaan hieman vähemmän tasapainoa. Tämä sopii myös sellaisille aistiherkille lapsille, jotka pelkäävät irrottaa jalkojaan alustasta. Mikäli lapsen tasapaino on hyvä, kannattaa siirtyä suoraan kaksipyöräiseen potkulautaan!

Kun lapsi harjoittelee pyörällä ajoa kolmipyörällä, tukipinta on vielä melko laaja. Siirryttäessä pyörään, jossa on apupyörät tukipintaa on jo vähemmän. Suosittelen kaikille vanhemmille säätämään apupyörien korkeus huolella. Ne voivat jopa hipoa maata mutta tarkoitus on, että harjoittelu tapahtuu kuitenkin kahdella pyörällä ajaen. Tässä vaiheessa lapselta vaaditaan jo todella montaa asiaa yhtäaikaa. Pitää muistaa kiinni tangosta, katsoa eteenpäin (liikenteen ja etäisyyksien hahmottamisesta puhumattakaan), pitää tasapaino keskivartalon avulla SEKÄ muistaa POLKEA jaloilla vuorotahtisesti. Siis todella monta asiaa pienille aivoille!

Siinä vaiheessa, kun ajaminen apupyörillä kotipihalla alkaa sujua on keskustelun paikka. Otetaanko apupyörät kokonaan pois? Nostetaanko niitä ensin hieman? Mitä tapahtuu, jos kaatuu? Miksi kypärää täytyy pitää? Entä liikennesäännöt? Mitä tarkoittaa STOP, kun aikuinen käskee?

Harjoitellussa joudut käyttämään KAIKKI vanhemmuuden keinosi sekä harjoittelemaan tunteiden hallintaa oikein urakalla. Lapsesta puhumattakaan! Joillekin pyörällä ajaminen tulee luonnostaan, toiselle menee useampi kesä harjoitteluun. Uuden taidon harjoitteluun vaaditaan TUHAT TOISTOA. Mahdollista siis pyörällä ajon harjoittelu useampana päivänä peräkkäin, mielellään 10 minuuttia kerrallaan. Joissakin pyörissä on vanhemman selkää ajatellen erityinen työntökahva, jolla lasta voi auttaa pysymään tasapainossa ja ohjata liikettä. Koen kuitenkin, että pyörällä ajamisen oppimiseksi olisi hienoa, jos lapsi oppisi todella ajamaan ITSE, eikä tarvitsisi tätä lähinnä henkistä tukea vanhemmalta. Katsotaan mitä mieltä olen, kun tämä harjoitteluvaihe koittaa.

Kuulin urheiluliikkeessä asioidessani, että monista paikoista pyörät alkavat olla jo loppumassa, tämä oli tilanne tammikuussa. Pyöräily on siis todellakin IN ja suosittelen hankkimaan pyörän hyvissä ajoin.. Lasten pyörät onneksi kiertävät hyvin tutuilta tutuille ja kirppareilla sekä Tori.fi tarjonta on laajaa. Haasteena on se, että sopiva pyörä pitäisi löytyä sopivan matkan päästä.

Vinkkinä niille, joilla pyörän hankkiminen rahallisesti tekee tiukkaa. Mitä jos pyytäisitte joulu- ja synttärilahjojen sijaan rahaa “pyörärahastoon” esimerkiksi kummeilta? Jos jokainen synttärivieras antaa kympin rahastoon random-pehmolelun sijaan, on pyörärahat nopeasti koossa!

Minkälainen sun ensimmäinen pyöräsi oli lapsena? Muistan omani erittäin hyvin. Se oli vaaleanpunainen, jossa oli apupyörät. Ohjaustangossa oli valkoinen kori, jossa oli mansikan kuva. Muistan vieläkin sen hetken, kun Lappeenrannasta haettu pyörä nostettiin Mummilan pihalla takakontista. Olin ylpeä ja onnellinen!

terveisin Heini