Kirjoitan aiheesta, jota inspiroi työkaverini kertomus siitä, että alkuopetusikäisten vanhempien keskuudessa on levinnyt trendi, jossa leluja ei osteta ja vanhat laitetaan pois. Koululaisten huoneeseen eivät kuulu enää legot ja äidit ovat ylpeitä, kun ne saadaan hävitettyä. Pelit valtaavat ajankäytön ja kolmasluokkalaisen leikkivän lapsen voi olla vaikeaa löytää kavereita, jotka vielä leikkisivät. Järkytyin. Tähänkö ollaan menossa. Tai tällaistäkö tämä on jo nyt? Että ekaluokkalainen olisi muka “liian iso” leikkimään leluilla? Mitä ihmettä?

Kyselin teiltä instagramissa, minkä ikäisenä leikitte vielä leluilla, milloin saitte viimeisen lelunne joululahjaksi. Entä minkäikäisenä ostitte viimeisen lelun lapsellenne. Vastaukset olivat selkeitä: 90-luvulla syntyneet olivat leikkineet noin 12-vuotiaiksi asti, hajonta oli 11-13v. Puhuimme siis nimenomaan leluilla leikkimisestä. Monet kertoivat, että eka- tokaluokkalaiset tutut lapset olivat lopettaneet leikkimisen kuin seinään. Jotkut oli saatu houkuteltua taas leikkimään, toiset leikkivät pienempien sisarusten kanssa vielä 12-vuotiaanakin. Kahvihuoneessa havaitsimme pienen sukupolvieron, nuoremmat työntekijät olivat hieman empiväisiä, eivätkä muistaneet, milloin lopettivat leikin. 94-syntyneet ja vanhemmat olivat leikkineet yläasteen kynnykselle saakka. Osa kertoi instassa, että heillä sukulaiset olivat sanoneet, että 5 ja 7-vuotiaille ei todellakaan osteta enää leluja. Milloin sitten leluja hankitaan, jos ei leikki-ikäisenä?

Ympäristöllä on varmasti merkitystä. Onko perheessä yksi vai useampi lapsi, mitä lapsi harrastaa, mitä mielenkiinnon kohteita hänellä on, leikkivätkö omat kaverit, missä asuu. On kuitenkin surullista, jos vanhemmat määrittävät sen, milloin leikkiminen loppuu. “Meidän huusholliin ei tule enää yhtäkään lelua!”, on varmasti ajatus silloin, kun lattia lainehtii leluista ja vanhemmasta tuntuu, että “kukaan ei näillä edes leiki”. Silloin saattaa olla, että vika onkin siinä, että leluja on oikeasti liikaa – ne eivät ole enää kehitysvaiheen mukaisia. On säästetty kaikki taaperoleluista lähtien, ei ole raaskittu luopua selllaisista leluista, jotka eivät ole enää ajankohtaisia. Kenties perheessä on monenikäisiä lapsia ja leluja on oikeasti paljon. Silloin ei varmaan tule mieleen, että silti tarvitsisi hankkia iänmukaisia leluja lisää. Mutta jos lapsi toivoo ninjago-legoja, ninjago-peli ei korvaa sitä. Pelithän “sopivat sisustukseen” siinä mielessä, että ne eivät vie tilaa ja ovat mukavan hajuttomia ja mauttomia. Niitä ei tarvitse pestä, kun täit ja noro iskevät. Pelit eivät kuitenkaan koskaan korvaa lelua, etenkään niiden taktiilista kosketusta. Leikkiä, toisen asemaan asettumista ja sen tuomaa vuorovaikutusta kaverin kanssa ei korvaa konsoli. Istuin viikonloppuna junassa, jossa nuori äiti oli aidosti harmissaan, kun missään ei löytynyt 2-vuotiaalle sopivaa Wii-peliä, kaikkien ikäraja oli 3v. Huokaisin ja yritin olla kuuntelematta.

Maailmassa, jossa entistä useampi lapsi ja nuori uupuu ympäristöstä tulevien paineiden alle, leikki tuo armahduksen ahdistukseen, leikki tuo vastapainoa, leikki tuo rentoutumista. Leikin flow on mielestäni ainutlaatuista. Samanlaista flowta me aikuiset tavoittelemme ja joskus saavutamme harrastuksissa, extreme-urheilussa, joskus työelämässä, konserteissa, maalatessa ja kirjaa lukiessa. Sitä flowta ihminen tulee kaipaamaan ja tavoittelemaan koko elämänsä ja onnekkaimmilla meistä se löytyy helposti. Informaatiotulvassa flow on yhä vaikeampi saavuttaa, meitä on vaikeampi imaista mukaan toimintaan. Joku tai jokin keskeyttää meidät toistuvasti ja vaatii huomiotamme. Tämä uhka on huomattu jo työelämässäkin, meidän on vaikeampi keskittyä raportin laatimiseen pitkiä aikoja ja työn tuottavuus kärsii.

Muistatko itse, miltä tuntui leikkiä isompana leluilla? Milloin huomasit, että leikkiminen ei tunnu enää samalta? Mulla itselläni se oli seiskan syksyllä. Jo kutosella olin leikkinyt enimmäkseen yksin ja pääni sisällä, Barbien taloja sisustaen ja niin edelleen.

Kun puhun lelujen ostamisella, muistutan kiertotaloudesta. Jos omasta lähipiiristä ei löydy lapsiperheitä, joiden kanssa lelukiertoa voisi harrastaa, suosittelen painumaan kirpparille ja tori.fi:n. Avoimet lelut ovat parhaita leluja, jos haluat niiden kestävän pitkään ja innostavan lasta kerrasta toiseen. Kertakäyttöisen lelun tunnistaa siitä, että se saattaa olla kirjaimellisesti kertakäyttöinen, sitä ei voi käyttää, jos yksikin osa katoaa tai menee rikki ja lelulla on vain yksi käyttötarkoitus eikä se ole muunneltavissa. Klassikkolelut ovat klassikkoja syystä. Viime vuonna olimme 40v synttäreillä, jossa synttärisankari sai legopaketin, jos toisenkin. Aikuisten legorakentaminen on ottanut tuulta myös esim. Lego Masters-ohjelmasta.

Isommalle koululaisille sopivia leluja

• legot tietysti
• Connetix-tiles- kuularadat ja Gravitrax-radat ovat kuulemma myös suosittuja
• Cuboro-kuularadat joita myy ainakin Lil Decorfinland ja Lelusetä
• erilaiset tiedesetit, limat, tuntolelut ja puristeltavat sekä pulmapelit
• muotinuket tuntuvat olevan suosittuja vuodesta toiseen. Erilaiset nukkekodit ja Barbie-kokoiset talot menevät sisustusleikkeihin pitkäänkin. Monet tykkäävät tehdä nukeille itse tavaroita ja askarrella juttuja
• Scleich-eläimet ovat monella kestäneet leikkejä todella pitkään ja isotkin koululaiset keräävät niitä, pari vuotta sitten keräilyn aiheena olivat Littlest Pet Shopit, joita löytyy hyvin kirppareilta.

Vinkkaa lisää leluja, joista teidän isot koululaiset ovat tykänneet! Koska meillä ei ole omakohtaista kokemusta isompien koululaisten vanhemmuudesta luotan seuraajien ja kavereiden kokemuksiin, mutta korjatkaa, jos olen ihan hakoteillä!

t. Heini