Äitini valitsi aina kirjaston kirjat kauniiden kuvien perusteella. Hän rakasti maalailevia akvarellikuvituksia ja rakastaa edelleen. Ymmärrän, että hän valitsi kirjat puoliksi itselleen, sillä hän myös lukee lastenkirjoja työkseen päiväkodissa. Meillä lapsilla rajoitus omavalintaisiin kirjoihin oli 3 kirjaa/ lapsi (kävimme kerran viikossa kirjastossa). Enempää emme olisi jaksaneet kerralla kantaa.

Kirjastokulttuuriin kasvattaminen tarkoittaa itselläni sitä, että kirjaa ei tarvitse välttämättä omistaa nauttiakseen siitä ja lukemisto on aina laaja ja monipuolinen. Kävin kirjastossa kerran viikossa aina yläasteelle asti (jolloin myös varasin puolen tunnin tietokoneajan lyijykynällä raapustaen varauslistalta). Kotiin olen hankkinut sellaisia kirjoja, jotka sopivat erityisesti iltasatukäyttöön, jotka ovat syystä tai toisesta nostalgisia tai joiden juoni tai kuvitus on erityisen taidokas. Kirjoja olen ostanut uutena, alesta, antikvariaatista (siellä ovat erityisen hyväkuntoisia!), kirpputoreilta ja Musume on saanut niitä lahjaksi. Olen itse panostanut erityisesti runokirjoihin, koska runot ovat usein sellaisia, että niiden lukeminen vaatii aikaa ja toistoa, jotta niistä tulee rakkaita. Esittelen kaikki runokirjamme myöhemmin blogissa!

Kuvat ja ennen kaikkea tarinat saavat tarttumaan tiettyihin kirjoihin uudestaan ja uudestaan ja saamme Musumen kanssa molemmat iloa itse lukemisen lisäksi läheisyydestä. Etenkin imetyksen loputtua se on korostunut, Musume haluaisi lukea kirjoja sylissä varmaan tuntitolkulla. Kuvakirjojen katseleminen ja lukeminen on kuulunut iltarutiiniimme siitä asti, kun Musume oli kaksi kuukautta vanha. 5kk iässä hän osasi jo kääntää sivuja itse, sekös meitä aikuisia nauratti.

Olen itse saanut lahjaksi esimerkiksi Tatu ja Patu -kirjoja jo ennen lapsen syntymää. Niiden huumori ja värikkäät kuvat riisuvat kyynisenkin aikuisen katkeruudesta. Hyvät lastenkirjat tunnistaa jo ensimmäisellä lukukerralla. Lapselle lukeminen ei ole vielä tuskastuttanut, nautin siitä, että joku muu on kirjoittanut juonen ja minun ei tarvitse keksiä mitään. En siis allekirjoita sitä, että lapsen kanssa lukeminen olisi tylsää ja puuduttavaa.

Lukiessa joskus luen tunteella, joskus ulkomuistista, jopa mekaanisesti laittaen omat aivot narikkaan. Jokatapauksessa Musume ilahtuu joka kerta, kun “Ihan hukassa” -kirjassa pikkupöllö löytää äitinsä.

Haastan sinut lukemaan tänään joko yhden lastenkirjan (lapsen valitseman) sylitysten ja aloittamaan yhden aikuisten kirjan, joko omasta hyllystä, jatkaa keskenjäänyttä eeposta, lue äänikirjana tai kirjastosta noudettuna. Tai molemmat! Genren saat valita itse. Liian helposti itsekin jään selaamaan puhelinta lukemisen sijaan, vaikka lukeminen teki sen niin paljon parempaa mielelleni.

Hyvää lukutaitopäivää kaikille!