Rakastan meidän lähipuistoa. Se on vanha, telineet ovat kuluneet ja siinä EI ole vauvakeinua mutta siellä on yksi asia, jota monissa puistoissa ei ole: siellä on hiekkalelut valmiina. Samasta syystä tykkään perhepuistoista: lelut ovat yhteisiä ihan niin kuin päiväkodissa.

Miksi tämä on niin mahtavaa? Lapseni jaksaa touhuta siellä merkittävästi kauemmin kuin jos ottaisimme omat hiekkalelut mukaan. Ja ollaanpa nyt realisteja, aika usein ne hiekkalelut unohtuvat kun lähdemme ulkoilemaan. Muistan ne siinä vaiheessa, kun olemme puiston nurkilla ja hiekkalaatikko jo häämöttää. Minua fiksummat vanhemmat ovat ottaneet kassillisen leluja mukaan, joita taaperoni katsoo himoiten. Toinen vanhempi pölyille myös leluja ja alkaa keräillä niitä lähemmäs omaa lastaan.

Mitä teet vanhempana? Kiellät taaperoa koskemasta toisten leluihin? Miten toisen lapsen vanhemmat tähän suhtautuvat? Entä korona? Hygieniasuositukset? Entä toisinpäin, jos sulla on hiekkalelut mukana ja toisten lapsilla ei ole?

Olen ollut molemmissa rooleissa. Tällaisessa tilanteessa useimmiten lelut on jaettu. Kaveri on saanut lainaksi vaikka jonkun yhden lapion ja yhden kupin. Minun lapselleni on annettu leluja lainaksi (erityisesti niitä on tarjottu, jos hiekkalaatikolla on ollut isi-ihmisiä) ja olen antanut ja tarjonnut meidän lelujamme muille lapsille.

Olen kuullut myös (erityisesti pk-seudulla) ns. hiekkalaatikko-varkauksista. En tiedä uskonko näitä mutta näin olen kuullut; hiekkalaatikolle unohtuneet lelut ovat parin tunnin päästä varastettu. Erityisesti “merkkilelut” eli plaston rekat lähtevät kuulemma ihmisten matkaan. Mitä ihmettä????????? Millainen ihminen varastaa toisen lapsen leluja? Taaperoiden kanssa saattaa toki näitä “vahinkolainaamisia” tapahtua mutta aikuisena olen mielestäni vastuussa myös lelun palauttamisesta. Samalla opetamme lapsillemme; nyt mokasit mutta tilanteen voi korjata.

Muuten en uskoisi tätä hiekkalaatikkovarkaus -ilmiötä, ellen olisi nähnyt tätä myös meidän terapiatilamme odotushuoneessa. Käsittämätön määrä leluja on vuosien varrella lähtenyt kävelemään ja unohtunut taskuihin. Toisaalta ajattelen, ehkä ne palikat tulivat todella tarpeeseen sille, joka ne otti mukaansa.

Hiekkalaatikon perussääntöjä tankkaamme edelleen; lelut pitää jakaa, ei saa ottaa kädestä, toisen päälle ei saa heittää hiekkaa, pienempiä pitää väistää. Taaperoni bravuuri on lelujen heittäminen toisen ihmisen päälle, jota yritämme kitkeä pois. Tärkeitä taitoja elämää ajatellen; toisen huomioon ottaminen, mitä käy, jos mokaan, resurssien jakaminen… Pientä alustavaa yhteisleikkiäkin on jo havaittavissa.

Ja sitten se hiekan syöminen, mikä siinä on? Fiksu melkein kaksivuotiaani maistaa edelleen silloin tällöin kiviä ja hiekkaa. Mineraalien puutosta? Aistimushakuisuutta? (Tämä muuten saattaa oikeasti olla jollain lapsilla, jos syövät isompana vielä hiekkaa) Perusuhmaa ja rajojen testaamista?

Yhteisissä hiekkaleluissa on yksi huono puoli. Niitä rikotaan herkemmin. Sama ilmiö tapahtuu myös päiväkodissa. Jostain syystä, kun lelu ei ole oma, sitä käsitellään rajummin ja testaavammin. Toki lelut ovat myös kovemmalla käytöllä. Minun lapsuuteni hiekkalelut ovat edelleen tallella, ne palvelevat nyt kesäpaikassamme Mimmin DIY hiekkalaatikolla.

Sitten kun joskus meidän hiekkaleikkimme on leikitty, aion tehdä saman, minkä joku ystävällinen ihminen on tehnyt meidän lähipuistossamme. Lahjoitan kaikki hiekkalelut yhteiseen käyttöön lähipuistoihin, jotta seuraavat leikkijät saavat taas kokea hiekkaleikkien hurman.

Terveisin Heini