Lastenvaatteet

Lastenvaateopas osa 3

MITEN LUODA LAPSELLE KAPSELIVAATEKAAPPI


Kun aloitan kapseli vaatekaapin suunnittelun, levitän kaikki saman koon vaatteet lattialle. lajittelen sitten vaatteet värin mukaan, syksyiset (oranssi, okra, ruskeat, keltaiset, punaiset, violetit, tummanvihreät), murretut ja tummat värit, jouluiset (kirkkaan punaiset myös!!) erikseen ja keväiset pastelliset, vaalea/valkopohjaiset erikseen. Tietenkin myös vaatteiden materiaalit vaikuttavat. Vaikka kesällä joskus tarvitseekin pitkähihaista, paksua neuletta tarvitaan harvemmin. Kesällä musta tuntuu värinä usein liian synkeältä ja kovalta, joten valitsen usein kirkkaita värejä, valkoista ja keltaista kevääseen ja kesään. Olen huomannut, että harvoin tulee käytettyä sienikuviota kevättalvella, poroja kesähelteellä tai hempeitä kirsikankukkia jouluna. Tässä kohtaa yhdistelmäkoot ovat petollisia, jos on yhtä tarkka kuoseista ja meneillään olevasta sesongista kuten minä.

Seuraavaksi laitan kaikki yläosat vierekkäin ja samoin alaosat vierekkäin niiden alle. Nyt paljastuu totuus; onko taas kerran tullut hankittua pelkkiä paitoja ja housut jääneet kauppaan? Mekot jaan pitkä- ja lyhythihaisiin eli “kesä- ja talvimekkoihin”. Niiden pariksi heitän sukkahousut yhteen kasaan ja kaikkein kapealahkeisimmat leggingsit. (Note to self; kaksi mekkoa usein riittää ja yksi hame vaatekokoa kohden.) Näiden lisäksi yksi juhlavaate riittää (ellet ole jo ostanut kolmea pomp de luxin prinsessamekkoa kirpparilta).

Kun olet lajitellut vaatteet väreittäin, huomaat nopeasti millainen oma makusi on. Pidätkö enemmän kuoseista tai yksivärisestä, kirkkaista vai murretuista sävystä, mustavalkoisesta vai riemunkirjavasta. Suosittelen tässä vaiheessa käymään tiukan seulonnan läpi, varsinkin vaatteissa jotka eivät tunnu oikein sopivan kokonaisuuteen. Valitse “kevätväreistä” kesävaatteet ja tutki myös “syyskasa”, onko siellä sopivia kesävaatteita.

Karsi heti kuosit ja värit, jotka eivät sovi makuusi. Et tule ikinä käyttämään niitä. Säästä vain kivat ja ihan kivat vaatteet ja lajittele ne väreittäin. Tulee tilanteita, kun puoliskosi vie lapset mummilaan valiten vaatteet ja mummo ottaa kuvan lapsestasi ja laittaa juuri sen kuvan tauskuvaksi ja takanreunukselle).

Saatat ajatella; ehkä lapset käyttävät niitä rumia vaatteita askarrellessa/leipoessa/ulkoillessa/rönttäpuuhissa/sotkuisessa leikeissä. Totuus on kuitenkin, että lapset sotkevat missä vain, milloin vain. He eivät todellakaan pidä vaatteita puhtaana silloin, kun sinä haluat. Et voi koskaan ennustaa, milloin smoothie lorahtaa paidalle, joten on turha ajatella, että lapset eivät sotke “parempia” vaatteita ja käyttäisivät vain sotkuisessa leikeissään rönttävaatteita. Sitö paitsi ruokalaput ja essut on keksitty ja usein niitä käytetään vaikkapa askartelutuokioilla! Sama ulkohaalareiden kanssa, turha luulla, ettei lapsesi hyppäisi kuralätäkköön, kun hänellä on “parempi” haalari päällä. Kauppahaalarit ovat mielestäni hieman hassu ajatus, sillä lapsi siirtyy lämpimästä talosta lämmitettyyn autoon, siitä lämmitetty parkkihalliiin ja lämpimän kauppaan. Olisiko kauppatakki sittenkin järkevämpi?

Seuraavaksi tee lista ns. “puuttuvista” vaatteista puhelimeesi, voit vaikka ihan konkreettisesti kirjoittaa; koko 80 yksivärisiä housuja puuttuu.
Jos hurahdat johonkin muodissa olevaan väriin, joka ei sovi sen hetkisen vaatekaappi värimaailmaan, se on ok, voit käyttää sitä tehostevärinä tai osta sukat! (Teen näin omien vaatteideni kanssa) Yöpaidalla ei ole väliä mun vaatekaapin kanssa, joten siinä voi hullutella ja valita kuoseja ja värejä, joita ei muuten valitsisi. Muutenkin yöpaidat, aluspaidat ja sukat ovat sellainen hassuttelu juttu ja ajattelen itse, että jos mahdollista, lapsi saisi itse valita niissä olevan kuvan. Sukkia kannattaa ostaa samanvärisiä tai muuten yhteensopivia mahdollisimman paljon, koska olen varma, että pesukone (tai lapsi itse) syö niitä.

Lopuksi, riko rajoja! Jos haluat käyttää samoja värejä ympärivuoden; Anna mennä! Jos haluat yhdistää henpeän turkoosin ja tiikerin oranssin; Anna mennä! Jos haluat, että lapsesi käyttää talvella lyhythihaisia villatakin kanssa; Anna mennä!

terveisin, Heini

Aiheesta lisää;

Lastenvaateopas osa 1

Lastenvaateopas osa 2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Syömishaasteita osa 1

29 huhtikuun, 2021

Syömishaasteita osa 2

6 toukokuun, 2021