Suloinen kesä – kuulumisia
Tämä kesä on ollut ihmeellinen. Satojatuhansia askelia, mutta ilman rakkuloita. Suosittelen siis edelleen vahvasti kuvassa näkyviä kenkiä, joita olen käyttänyt niin helteillä kuin viileämmilläkin säillä. Olen lompsinut Hukkasiineissa* (saatu aikaisemmassa yhteistyössä) ympäri ämpäri, nähnyt ja kokenut paljon ja paljon on jäänyt myös näkemättä ja kokematta. Mutta kesän paras juttu, ne ovat yksityiskohdat.
Tämä teksti on omistettu niille, tuokioille ja mauille. Tuoksuille ja hetkille.
On jo myöhään, oikeastaan hampaidenpesuaika. Olet superlevoton ja olemme vieraana mökillä joten ehdotan jotain villiä. Lähdetäänkö iltakävelyseikkailulle metsään? Joo! huudat ja yllättäen koko retken ajan olet keskittynyt, tottelevainen, tarkkaavainen ja rauhallinen. Mun jalkoja kutittaa! ihmettelet, kun mustikan varvut hivelevät paljaita sääriäsi. Etsitään sieniä, ehdotan ja sinä olet innoissasi, jännittynyt. Olen käynyt täällä, “Pekan mökillä” melkein joka vuosi kahdeksan vuoden ajan. Kerran löysimme sieniä oikein kunnolla ja minulla on yksi vakiopaikka mutta se on jo käyty tyhjentämässä. Etsimme koivikkoja, kiipeilemmekin vähän. Äiti älä jätä tänne, huudat mutta höpsö, en minä sinua koskaan jättäisi tänne hämärtyvään metsään. Lopulta löydämme sen, tuntuu, että haistan sienen ennen kuin näen sen. Yksi pieni kanttarelli. Olet innoissasi. Suukotat sientä, se on nyt sinun ystäväsi ja haluat ottaa sen unikaveriksi.
Kuumuus tukahduttaa minut. Vauva hikoilee sylissäni ja imee minusta lisää nestettä. Olen niin väsynyt, että laitan ensimmäistä kertaa koko kesänä Mimmille Muumit pyörimään. Puuron päällä on tuoreita marjoja, kuinka suloista. Puurot naamariin, jotain pientä päälle ja ulos, pyöräkärryyn, rattaisiin, kantoreppuun, mihin vaan. Onnekkaina päivinä nappaamme auton ja ajamme rannalle. Rantareissuissa tärkeää on eväät ja se, että muistaa pakata tarpeeksi monta pyyhettä. Ja uimalelut, älä unohda uimaleluja!! Kun pääsemme näiltä reissultamme kotiin, me kaikki nukahdamme pian. Sitä ennen rapsin pois hiekat lakanoilta, sillä hiekkaa on kaikkialla. Lattialla tietysti, lompakossa, vauvan niskassa ja vaipassa, pyykkikorissa ja sohvalla.
On kotipäiviä, kun pakastan mustikoita ja pesen pyykkiä. Mutta sitten menemme taas. Jätskiä syön kerran päivässä, joskus neljä kertaa päivässä, ei sen niin väliä. Joskus muistan kastella tomaatit, joskus en. Lyyli oppii ryömimään, sitten konttaamaan ja maailma on avoin. Hän on maailman suloisin, tiedän sen varmaksi, koska eräs äiti vauvauinnissa sanoi myös niin. Sen täytyy siis olla totta. Vauva on ihana, ekat hampaat tulevat läpi ja kaikki on sen jälkeen helpompaa. Yöt ovat hikisiä, illat suloisia. Innostun pyöräilemisestä ja käyn välillä iltalenkeillä jos ilta näyttää kauniilta. Toisinaan en jaksa iltaisin muuta kuin maata sohvalla. Luen vähän, musiikkia kuuntelen paljon. Saan pikkuhiljaa omaa kehoani takaisin ja saan jopa muutaman illan ystävien kanssa mökkireissun ja terassi-illan muodossa. Mimmi saa järkyttäviä uhmakohtauksia, sitten jätämme päiväunet pois ja ne vähenevät. Hän pyytää herkästi anteeksi, yritän myös antaa anteeksi hänen mokansa ja tötöilynsä.
Saan nauttia ihanista tapahtumista, joita en edes muistanut kaivanneeni näin kipeästi. Teemme kaupunkiretkiä ja nautiskelemme normaaliudesta. Meripäivillä, konserteissa ja Taiteiden yössä ihmettelen – tällaistakö elämä oli ennen? Kesän valo on hämmentävä. Kaipaan sitä kipeästi, erityisesti iltaisin mutta seesteisiä iltakävelyitä ja auringonlaskujen fiilistelyn sijaan istun useimmiten parvekkeella, kenties luen tai lueskelen blogeja. Tiedän, että kuutamouintien ja myöhien tuntien taika ei häviä, vaikka minä en ole tänä kesänä niitä kokemassa. Kaipaan kaksinkeskistä aikaa puolison kanssa kahden. Varastamme sitä silloin kuin voimme mutta useimmiten vain pyöritämme tätä kaikkea. Yritän keskittyä siihen mitä on, silti välillä fomo iskee. Muistutan, ai niin, elän unelmaani. “Me ollaan hamstereita kaikki” laulamme pilalaulua, kun olemme lukeneet kirjan Onni-poika saa eläinystävän. Niin, siihen “hamsterinpyörään” minulla ei ole ikävä tippaakaan..
terveisin, Heini