Rakastan vanhan koulukunnan blogipostauksia, joissa vaan kerrottiin tajunnanvirtana kuulumisia. Niitä on ikävä. Yritän aina silloin tällöin päivitellä omia kuulumisia, nyt vaikka tammikuun osalta.

Tammikuu on lähtenyt käyntiin hieman jähmeästi ja samalla ihanasti. Ensimmäinen syy jähmeyteen on, että jumppatauon, puistossa liian kylmässä takissa seisoskelun ja runsaan istumisen takia alaselkä on kipuillut tapaninpäivästä asti. Se harmittaa, koska olen tähän asti pitänyt hyvää huolta selästäni. En muista, että minulla olisi koskaan aiemmin jatkunut selkäsäryt näin kauan. Pahintahan kivussa on yleensä se, ettei tiedä milloin se loppuu. Olen yrittänyt tehdä asioita normaalisti säryistä huolimatta. Pahinta on, etten oikein pysty istumaan nojatuolissa, kun Mimmi haluaisi lukea kirjan (tai oikeastaan kuusi kirjaa, mielellään enemmän). Nostamiset ovat myös välillä hankalia. Olen huomannut, että pulkkailu on selälle hieman parempi kuin rattaiden työntäminen, vaikka se onkin toispuoleista. Olemme siis pulkkailleet paljon Mimmin kanssa!

Kävin myös eilen fysioterapeutilla ja sain vinkkejä ja harjoituksia kotijumppaa varten. Selvisi myös, että olen ihan vinossa, voi räkä.. Hyvät uutiset on, että verrattuna edelliseen käyntiin reilu vuosi sitten, erkauma on kuroutunut kokonaan yhteen. Saan alkaa tehdä siis uusia liikkeitä, joita olen tähän asti vältellyt tai tehnyt hyvin varovaisesti. Nyt kysymys kuuluu, mistä löytää voimaa pakaroihin??

Olen nähnyt ystäviä harmittavan vähän, onneksi hieman sentään. Kävimme joulun tienoilla pulkkailemassa Mimmin kummitädin kanssa ja kävin työkaverin kanssa lenkillä. Muutaman kerran olen nähnyt myös mammaliigan kavereita ja IHANAA, että muskari pyörii toistaiseksi. Muskarista on muuten tullut mulle henkireikä, mutta ihmisellä ei saisi olla vain yhtä henkireikää.. Pelko on siitä, että mitä jos siellä ainoan henkireikäni yllä väijyykin jääkarhu (=eli korona) Onneksi olemme saaneet nähdä perheenjäseniä edes hieman, se tuntuu niin hyvältä tänä erikoisena aikana. Saan hoitoapua kerran viikossa Mimmin isovanhemmilta.

Viime keväänä se oli pyörä, nyt sukset. Nää on näitä korona-ajan himoja. Haaveilen laskettelusta ja hiihtämisestä. Edelliset sukseni olen ostanut lukion ensimmäisellä luokalla, jolloin painoin parikymmentä kiloa vähemmän. Nyt tarvitsisin jämäkämmät, ehkä jopa luistelusukset? Suksien etsiminen ei kuitenkaan ollut niin helppoa kuin luulin, sillä MUUTAMA MUUKIN on innostunut hiihtämisestä. Ensinnäkin isoimmissa liikkeissä kaikki pienemmät monot (ns. naisten koot) olivat LOPUSSA ja lisää ehkä tulee, ehkä ei.. MITÄ? No, löysin pienemmästä paikallisesta yrityksestä sopivat sukset. Ainoa ongelma oli, että suksipaketti olisi maksanut kaikkineen lähes 600€. Se on hoitovapaalaiselle paljon, varsinkin kun pelkään, että mitä jos en enää edes osaa hiihtää luistelutyylillä? Sukset jäivät siis vielä kauppaan, nyyh!

Ehkä tyydyn luisteluretkeen, olisi ihanaa käydä retkiluisteluretkellä ystävän kanssa. Luistelusta tykkään ihan älyttömästi, vaikka en osaa taaksepäin sirklausta enkä oikeaoppista jarrutusta. Mun unelmien päivään kuuluisi juuri nyt retkiluistelu (tai hiihto uusilla välineilläni..), sitten saunaan ja avantoon ja lopuksi selkähieronta. AAAH!

Piristystä on tuonut tammikuuhun mm. kuvausretki Järvenpäähän, jossa lunastin arvontavoittoni eli henkilökuvauksen ihanan Juulian kanssa. Sää suosi ja oli ihanaa nauttia auringosta. Oli jännittävää olla kuvattana mutta samalla ihanaa, koska ammattilaiset ne vaan osaavat. Mulla leuka loksahti auki, kun näin koevedokset; näytän ihanalta! Kuvassa mulla on päällä pelkästään kotimaisia vaatemerkkejä. Olen tehnyt muutamia löytöjä kotimaisilta merkeiltä itselleni nyt tammikuussa, mm. Yo Zenin muuttomyynnistä. Muuten olen epävirallisesti ostolakossa, enkä ihme kyllä ole (vielä) sortunut edes Kaikon alennusmyynteihin eikä Kaiku Kidsin supertarjouksiin (ostakaa ne pois, etteivät enää houkuttelisi mua!)

Olen innostunut kirjoittamaan TOSI PALJON. Mulla on tapana ajastaa osa teksteistä eteenpäin, koska kun inspiraatio iskee, saatan kirjoittaa monta tekstiä yhteen soittoon ja toisinaan arki on kiireisempää taaperon kanssa, enkä halua silloin käyttää aikaa kirjoittamiseen. Tällä lailla mulla säilyy sellainen hyvä vire teksteissä, saan kirjoittaa ilolla eikä blogin ylläpitäminen tunnu lainkaan raskaalta. Raskaampaa on kirjoittaa tekstejä pään sisällä, siellä on nytkin monta keskeneräistä aihetta jylläämässä ja ne huutavat päästä ulos näppiksen kautta.

Mitäs vielä? Olen ainakin tehnyt ruokaa innokkaasti ja jopa leiponut, mikä on nykyään mulle harvinaista. Tein niin ylimaallisen hyvää teeleipää, että ihan teki vaikeaa, ettei syönyt kaikkea samalta istumalta. Äänikirjoja on kulunut kotitöitä tehdessä. Siitä huolimatta, että näyttelyn kohtalo on epäselvä, olen aloittanut töiden kehystyttämisen ja ensi viikolla saan nähdä ensimmäiset jo valmiina. Kivoja juttuja siis myös tulossa! Olen kokenut sanoinluvaamatonta iloa ja tyydytystä uudesta varsi-imuristani, jonka tonttu oli jättänyt kuusen alle.. Olen pohtinut isoja kysymyksiä, mitä haluan elämältä ja mikä on oikeasti tärkeää. Olen ulkoillut ihanilla kitkakengillä (Merrell) ja nauttinut untuvatakin lämmöstä paukkupakkasilla.

Pakko myöntää, että lievästä yksinäisyydestä ja selkäkivuista huolimatta olen ollut tammikuussa onnellinen. Tuntuu, että arki on ollut minulle hyvä.

terveisin, Heini