Terveisiä tiskivuorelta.

Meillä on usein sotkua, kasoja, pölyiset lattialistat. Siistin paikkoja joka päivä loputtomassa loopissa, sotkun määrä on vakio. Taapero roudaa tavaroita ympäri asuntoa nopeammin, kuin minä ehdin viedä niitä paikoilleen. Rakastan järjestelyä ja tavaroiden laittamista paikalleen, mutta inhoan syvästi sitä itse siivoamista. Rätin heiluttelua, vessan pesua ja tiskausta, loputonta tiskausta.

Fantasioin siivoojasta, ihan vaikka heti ja nyt, vaikka olen hoitovapaalla muksuni kanssa. Onko se sallittua? Miten ihmeessä selviän tästä kaikesta töihin paluun jälkeen kun en selviää kotitöistä edes täyspäiväisesti kotona ollessani?

Tunne siitä että olen kehno äiti ja “talousmamselli” ovat väistämättömiä. Vertaan itseäni muihin mutta erityisesti omaan äitiini. Miksen osaa pitää keittiötä järjestyksessä niin kuin hän? Luulin, että riskien määrä johtui aiemmin siitä, että kävimme molemmat miehen kanssa töissä ja olimme työpäivän jälkeen väsyneitä. Nyt olisi päivisin kyllä aikaa tiskata.. Olenko vain onneton, saamaton nahjus?

Muistan, kuinka äitini pyyhki keittiön tasoja sellaisella vimmalla, että tiskirätti taisi kasvaa käteen kiinni. Vasta täytettyään viisikymmentä vuotta, hän alkoi pohtia, onko hän olemassa vain tekemisen kautta. Mitä, jos jättää kotityöt väliin? Romahtaako maailma?

Muistan kerran, kun katsoin Kaappaus keittiössä jaksoa, jossa nainen oli kehno ruuanlaittaja mutta himosiivoaja – hänen keittiönsä kiilsi kuin peili. “Kape” eli ohjelman juontaja osui kysymyksellään pian asian ytimeen ja selvisi, että nainen oli ollut koulukiusattu vuosia. Pitämällä kotiinsa tiptop kunnossa hän ajatteli, ettei tästä asiasta kukaan pääse huomauttamaan tästä eikä tule sanomista. Etteivät vaan kiusaajat saisi kiusaamisen aihetta. Miten surullista.

Siivoamisella saamme kenties jonkinlaista hallinnan tunnetta. Tunnetta siitä, että voimme vaikuttaa asioihin. Koska se onkin usein asia, johon kuka tahansa voi vaikuttaa silloin, kun elämä potkii päähän.

Muinainen suomalainen uskomus on, että jouluaatto määrittää koko seuraavan vuoden kulun ja onnen. Siksi kotia puunattiin ja siivottiin tolkuttomalla vimmalla ja jokaisen paikan piti olla puhdas, tahraton ja järjestyksessä. Mitä siistimpi koti, sitä parempi sato ensi vuonna. Mutta siis täh???? Miten ihmeessä tämä torppareiden taikauskomus elää edelleen 2020-luvulla?? Kerron salaisuuden; Jouluaatto ei määritä sinun elämääsi ja tulevaisuuttasi, eikä ihmisarvoasi.

Haetko jotain näkymätöntä hyväksyntää tai arvostusta siivoamisella? Entä jos maidot kaatuvat ja mustikkatahrat jämähtävät mattoon? Entä, jos piparkakkutalo romahtaa? Miten suhtaudut itseesi, entä lapseen jos (KUN) hän sotkee? Laitatko someen kuvia vain, kun olet siivonnut? (Olen huomannut, että sotkuisuuden käsite on muuten hyvin yksilöllinen näkökulma..!)

Olen tätä tiskivuorta huiputtaessa huomannut, että kelpaan ilman jatkuvaa puunaamistakin.

Kelpaan taaperolleni. Kelpaan miehelleni. Olen oppinut sietämään sotkuisuutta. Pärjään vähemmällä tavaramäärällä ja helpotan urakkaani. Harjoittelen karsimista, mutta on ihan ok myös, jos ei jaksa karsia juuri nyt. Useimpina päivinä, kelpaan myös itselleni.

Menen taaperon kanssa päiväunille, köllimme vierekkäin. Nukumme melkein kaksi tuntia, hän herättää minut suukottamalla ja taputuksella mahaan. Hän on uninen ja lämmin. Päiväunien jälkeen löydän lounaan jäljiltä muruset keittiöstä ja tiskit altaasta. Olen onnellinen, että osasin käyttää aikani oikein.

Terveisin, Heini