Vuosi 2020 on kurittanut meitä epäreilulla tavalla. On ollut outoa elää osana historiallista tapahtumaa, joka on poikkeuksellisesti koskettanut väitän jokaista ihmistä maapallolla. Tämän kirjoittaminen herättää super-ristiriitaisia ajatuksia, sillä en oikein itsekään tiedä, mitä ajatella tästä vuodesta.

Ei vuosi, joka sai meidät käyttämään lähiliikuntapaikkoja, matkailemaan kotimaassa, ulkoilemaan, metsäretkeilemään, miettimään kulutustottumuksiamme, arvostamaan perhettä ja ystäviä sekä aitoja kohtaamisia läheistemme kanssa voi olla kuitenkaan kokonaan paha. Eihän?

Olemme viettäneet perheenä aikaa enemmän kuin koskaan ja koen, että Musume on saanut entistä läheisemmän isäsuhteen sen vuoksi, että hän on syönyt kanssamme joka päivä lounaan etätöissä ollessaan. (Tosin tätä tapahtui jo aiemmin, sillä miehelläni on lyhyt työmatka!) Tyttärellemme “isi lähtee töihin” tarkoittaa sitä, että työhuoneen ovi sulkeutuu, eikä ovenkahvaa saa mennä ränkkäämään ja koputtelemaan.. Kuten olen jo aiemmin pohtinut, tämä on saattanut antaa minulle epärealistisen kuvan vauvavuoden viimeisistä kolmesta kuukaudesta. Olen oppinut arvostamaan meidän molempien lapsuuden perheitä vieläkin enemmän kuin aiemmin. Väitän jopa, että arvomaailmani on korostunut ja selkiytynyt.

Kun tein Musumen valokuvakirjaa tuli sellainen olo, että jee, onhan tänä vuonna ehtinyt tehdä vaikka mitä ja kaikenlaista. Pieniä ja isoja juttuja, ihania kokemuksia, kohtaamisia ja elämyksiä. Jopa uimahallissa tai kirjastossa käyntiä on oppinut arvostamaan. Olen saanut tänä vuonna JOPA REISSATA, sillä toteutimme tammikuussa 2020 haaveeni klassisesta “äitiyslomaristeilystä” Tukholmaan kahden ystäväni kanssa. Reissu oli todella onnistunut ja sieltä on hauskoja muistoja! Juuri ennen totaalista lockdownia olimme olleet siskoni ja Musumen kanssa ihanalla kylpylälomalla Imatralla. Ihan superhauska ja rentouttava reissu sekin ja muistot siitä auttoivat jaksamaan maalis-huhtikuussa. Muistan vielä, miten vitsailimme siitä, että mitä jos jäämme tänne hotelliin karanteeniin, kuten oli käynyt siellä yhdellä risteilyaluksella Diamond Princessillä helmikuun alussa mutta eihän niin voi käydä Suomessa. Ajatus karanteenista kylpylässä nauratti silloin. Enää ei naurata.

Toisaalta 2020 PILASI VAUVAVUOTENI. Keväällä se tuntui erityisen epäreilulta. Ei enää lounaita ystävien kanssa, ei vauvaharrastuksia.. Pelkäsin, että Musume ei oppisi luottamaan isovanhempiinsa, kun he näkivät niin harvoin ja lähinnä ulkoilun merkeissä. Miten tämä vaikuttaa ylipäätään maailman lapsiin? Olimme tavanneet työkavereideni kanssa koko Musumen olemassaolon säännöllisesti ja näitä kahta minulla oli hurja ikävä.

Olen kiitollinen siitä, että olin tutustunut niin hyvin mammaliigan muihin äiteihin, että yhteydenpito tuntui luontevalta myös viestitse. Kiitollinen siitä, että he pyysivät kävelylenkeille ja porrastreeneihin, kiitollinen tuesta, jonka olen saanut viestien välityksellä, kiitollinen puistotreffeistä ja kaikesta.

Aloitin kirjoittamisen. Tai oikeastaan en aloittanut, sillä minulla oli jo tekstiluonnoksia valmiina koneella ja miljoona aihetta ja ideaa päässäni. Kirjoittaminen oikeastaan siirtyi vaan pitkästä aikaa päiväkirjan sivuilta koneelle. Jokin siinä vain, että sormet syyhysivät päästä näppäimistölle, vaikka normaalisti töissä käydessäni en jaksanut istua koneella hetkeäkään. Aloitin siis kirjoittamisen julkisesti. Ja nyt loppuvuodesta, liityin Perhekuplan verkostoon. Uutta ja jännittävää sekin.

Musume kasvoi, oppi uutta ja oli terve koko vuoden yhtä nuhaa lukuunottamatta (sekin kesti vain kaksi päivää). Siinä jos missä on kiitollisuuden aihetta kerrakseen, terveydessä. Emme ole mieheni kanssa joutuneet kertaakaan koronatestiin, koska emme ole olleet kipeinä. Terveys on aina ollut yksi hartaimpia toiveitani ja osaan arvostaa omaa ja läheisteni terveyttä enemmän kuin koskaan.

Kysyin mieheltä, miten hän kuvaisi tätä vuotta kolmella sanalla ja hän sanoi kolme sanaa: KORONA, KOTI ja KIIRE. Kysyin, mihin hänellä on ollut kiire (??!?) ja hän sanoi jotenkin kauniisti, että kun lapsi kasvaa niin nopeasti niin tuntuu, että olisi kiire viettää aikaa hänen kanssaan mutta iltaisin olisi myös “ihan tarpeeksi tekemistä” (=tiskausta).

Allekirjoitan nuo sanat muuten, mutta kiireen tilalle vaihtaisin sanan KASVU. (Koska kotiäidillä on harvoin kiire minnekään, paitsi jumppatunnille). Uskon, että olemme tänä vuonna kollektiivisesti kasvaneet ihmiskuntana. Musume on kasvanut. Me olemme kasvaneet vanhempina ja sitä myötä myös ihmisinä, kenties myös oppineet jotain toisistamme.

Olkoon 2021 täynnä lempeyttä, armollisuutta itselle ja rakkautta.

Terveisin, Heini