https://www.hs.fi/koti/art-2000010243998.html

Pohjustuksena Hesarin artikkeli!

Jos lapsesi suurin ongelma on sad beige-vanhemmuus niin onneksi olkoon, kaikki on hyvin.

Elämme maailmassa, joka on niin täynnä ärsykkeitä, ettemme edes tajua sitä. Lapsilla on merkittävästi enemmän siirtymiä päivän aikana kuin vaikkapa 50-70-luvulla, jolloin ei ollut itsestään selvää, että pääsi “kylille” edes viikoittain saatikka harrastuksiin. Äitini kertoi, että 70-luvun kirjoissa värejä oli erittäin niukasti, hyvä jos mustavalkoisessa kuvituksessa oli ripaus punaista.

Nyt lapset kulkevat jo hyvin pieninä vakassa (jossa ei todellakaan ole “sääääd beigeä lupaan!) ja myöhemmin tietysti koulussa, liikkuvat julkisilla, lapset otetaan mukaan lomamatkoille ja ravintoloihin. On “hoplopit”, loputon mediatulva ja aivan sata varmasti siellä beigen lipaston sisällä on värikkäitä leluja (mielestä on oleellisempaa, että onhan siellä leluja!!)

Töissä välttelen terapiahuoneessani esimerkiksi kirkkaan punaista, koska eräällä vanhalla asiakkaallani se saattoi laukaista epilepsiakohtauksen. Ei hätää, terapiahuoneeni on värikäs!

Kenties se oma huone voikin olla rauhoittumispaikka, oma sopukka, nollauspaikka. Rauhoittavat värit, tutut lelut, tuttu kosketuspinta. Vaikka palikat olisivat puun värisiä, lapsi voi keksiä, että palikka on mansikka tai trampoliini. Leikissä sellaiset asiat kun ovat mahdollisia.

Ja aina on väriliidut, joilla lapsi voi stailata valkoiset seinät, jos tulee liian tylsää (ei oo muuten vielä käynyt meillä!)

terkuin, Heini

Lelut hankittu Iloinenheppu, Lildecorfinland Playunionlelut sekä kirpparit, kysy lisää jos kinnostuit.