Oletko miettinyt, mikä merkitys on sillä, että meillä julkaistaan kotimaisia lastenkirjoja? Monet klassikot (Pupet, Barbapapat yms.) ovat käännöskirjallisuutta ja joskus käännöksiin lipsahtaa erikoisia idiomi-virheitä. Huomaan, että itsellä jää vähemmälle luvulle tällaiset kirjat, jotka on vaan käännetty mutta kieli on… tylsää.

Suomenkielisissä alkuperäisteoksissa koen, että kielellä uskalletaan leikitellä enemmän ja siitä otetaan kaikki ilo irti, jolloin ääneen lukeminen on mielekkäämpää. Vaikkapa Prinsessa Pikkiriikissä ja Heinähatussa ja Vilttitossussa on paljon sanojen ilottelua, mikä ilahduttaa aikuistakin. Kyllä rikas kieli saa tarttumaan kirjaan todennäköisemmin kuin kömpelöön käännökseen. En tietenkään tarkoita, että kaikki käännökset ovat huonoja, ei suinkaan! Mutta käännös on aina käännös.

Entäs runot: “Olipa kerran itikka, jolla oli rättisitikka ja sen sitikan takapenkillä kävi itikka iltalenkillä”. Koitapa kääntää tuo vieraalle kielelle 😅 Jotain jäisi varmasti “puuttumaan”.

Toivon kovasti, että kustantajat panostavat jatkossakin suomalaisiin kuvakirjoihin, niitä julkaistaan Suomessa verrattain vähän. Ylhäällä kuvassa muutama meidän tän hetken luetuimmista kotimaisista kirjoista. Näistä Keltaisen talon ketut on saatu Perhehoitoliittory (suosittelen kaikille sijaisperheille!) Toinen suositus on tolle Oppi ja ilo Minun loruni ääni-lorukirjalle, se pelastaa silloin, kun itse olet flunssassa ääni käheänä mutta lapset vaativat lukemaan. Kirjoissa uskalletaan nykyään käsitellä vaikeitakin aiheita, kuten Fanni-sarjan kirjoissa. Tykkään myös kirjoista, joissa kuvataan tavallista arkea, kuten Tomppa-kirjoista. Fanitan myös Onni-poika-sarjaa ja Pippa Pippuria.

Mikä kotimainen kirja teillä on lukemistossa juuri nyt?

Terkuin, Heini