En tajunnut sitä koskaan. En lapsena, enkä aikuisena.

Ettäkö nukke aiheuttaisi minulle kauneuskomplekseja. Kyllä aikuiset sitten olivat typeriä. Barbie (tai barbit kuten itse sanoimme lapsena) saisi minut haluamaan olla laiha mutta muodokas ja etteivät reiteni osuisi yhteen? Oi voi, miten pihalla kaikki olivatkaan.

Ajattelin tätä asiaa jo lapsena, koska kuulin aikuisten esittämän kritiikin epärealistisestä naiskuvasta. Oliko se sittenkin heidän omaa pettymystään? Sillä meille lapsille, Barbit olivat vain Barbeja. Niillä leikittiin, niillä luotiin salaisia toiveita, niiden kanssa vaan hassuteltiin.

Enemmän kuin Barbieta, tarkkailimme, miten äitimme puhuivat itsestään. Miten noudattivat Paino vartijoiden ohjeita. Tekivät iltaisin vatsalihasliikkeitä, huokailivat paksuja reisiä.

Ehkä en osaa ajatella Barbieta jotenkin kehonkuvan tuhoajana, koska suosikkinukkeni oli Stacy, varhaisteini-ikäinen skeittaaja. Ja voi, miten rakas se olikaan. 150 markkaa säästin ja sitten ostin Hänet Anttilan leluosastolta. Seuraavana jouluna siskoni sai samanlaisen, koska oli kinunnut.

Minä en kinunnut. Seisoin Anttilan tai Citymarketin tai Prisman leluhyllyllä. Siskon kanssa meillä oli peli: sai valita mielessään yhden nuken, sille vaatteet, asusteet, lemmikin jne. Keksimme niille nimet, harrastukset ja taustatarinat. Jos äidillä kesti kaupassa kauan, valitsimme hänelle lisää vaatteita ja poikaystävän ja bestikset ja niin pois päin. Iltaisin kuvittelin, että minulla olisi 1000 markkaa ja kuvittelin erilaisia nukkeja, joita rahalla saisi. Toinen kuvitelma oli 100 Barbien kokoelma (leikkeihin tietysti, en ymmärrä laatikoiden hamstraajia).

Muistan, että katsoin pöyristyneenä hammaslääkäri-Barbieta. Se kun maksoi 200 markkaa (nykyrahassa noin 48€). Se oli laman aikana käsittämätön summa, kahden viikonlopun ruokaostokset ja sellaiseen luksukseen meillä ei koskaan olisi ollut varaa.

Leikit jatkuivat pitkään. Leikin vielä 12-vuotiaana Barbeilla enkä edes osannut hävetä. Vaikka kai osasin, sillä leikit olivat silloin enemmän yksityisiä. Suosikkini oli selkeä, eräs bikini-Barbie. Se oli aina isosisko, äitinä toimi ensimmäinen Barbieni, jolla oli koukku kädet ja lempeät silmät. Meillä ei ollut Barbeille taloa tai kovin paljon tarvikkeita. Mutta meillä oli jotain parempaa.. nimittäin 2 aitoa Keniä(!) ja kolmas ehkä feikki. Siihen aikaan nimittäin oli muitakin vastaavia muotinukkeja.

Kävin katsomassa Barbie-elokuvan ja upposin nopeasti muistoihin. Kateuteen naapurin Marian Barbi-talosta. Niihin rakkaimpiin nukkeihin ja vaatteisiin. Äidin tekemiin juhlamekkoihin. Kirjahyllykotiin, jonne askartelin valtavan määrän pienesineitä. Kenin pyykkilautavatsaan. Meillä ei ollut kovin montaa nukkea mutta kuitenkin 3 Barbieta, 2 Keniä ja 2 Stacya.

En ole Barbien fani. En juurikaan ymmärrä pinkistä, hevosista tai muotinäytöksistä. Mutta se on ylivoimaisesti minulle tärkein lelu lapsuudesta (se ja Belville-legot tasapuolisuuden nimissä!) Se, että tarvitaanko maailmaan lisää muovikrääsää, on toinen tarina. Siihen minulla ei ole vastausta, muuta kuin, että joku sen muovikrääsän tekee kumminkin, joten miksi ei tehdä sitä laadukkaasti? Meidän lastemme Barbiet tulevat olemaan kirpparilta ostettu (kolme odottaa jo kaapissa!) ja meidän vanhoja. Aivan kuten minäkin sain aikoinaan leikkiä äitini vanhoilla 60-luvun Barbeilla.

Tykkäsin elokuvasta! Se piti otteessaan aivan loppua lukuunottamatta, jonka koin hieman tylsäksi/junnaavaksi. Rakastin hyvää miljöökuvausta, tanssikohtauksia ja feministisiä kannanottoja. Minulta meni varmasti iso osa referensseistä ohi, mutta kaiken kaikkiaan, viihdyin! Se olisi voinut olla vieläkin kantaaottavampi mutta jenkkiläiset ovat tällaisissa jutuissa aikas konservatiivisia, joten se ei olisi ehkä mennyt läpi. En veisi lapsia katsomaan (vähän järkytyin, kun joku oli vienyt 4-vuotiaan, miksi?) mutta esiteinit ehdottomasti!

Mitä te tykkäsitte elokuvasta?

Terkuin, Heini

P.s. sori typoista, kirjoitin tämän puhelimella hotellihuoneessa, kun lapset nukkuvat!