Päätimme lähteä Tukholman risteilylle vauvavuoden aikana, kuten olimme tehneet Mimmin vauva-aikana. Syksy oli kuitenkin seurueella kiireinen, kaikilla oli paljon menoja ja sairasteluja eikä ajatus myrskyävästä merestä oikein innostanut. Asia jäi vähän hoitamatta kaiken muun stressin aikana. Sitten tuli joku tarjous ja olin sillee, että okei, nyt vaan varataan! Ensimmäinen sopiva ajankohta olikin helmikuussa, joten no, teknisesti ottaen vauva ei olisi enää vauva mutta aika pieni kuitenkin. Kuten tiedätte, emme päässeet risteilylle helmikuussa yllätysnoron takia. Mutta saimme tilalle jotain parempaa.. Kiitos viidentoista euron peruutusturvan!

Pääsimme nimittäin nauttimaan keväisestä Tukholmasta. Olen ollut aiemmin Tukholmassa useimmiten talvella (tammi-helmikuussa, kerran muistaakseni marraskuussa) ja Tykkimäki-risteilyillä elokuussa. Aiempia risteilyjä on kertynyt siis 6 kpl, joista 1 juuri ennen koronaa 7kk ikäisen vauvan kanssa. Mutta kevät, oi, miten se oikein huokui Tukholmassa! Olimme liikenteessä huhtikuun puolessa välissä. Ihan niin lämmintä ei ollut, että kirsikankukat kukkisivat, mutta tarkeni tosi hyvin kevyissä ulkovaatteissa ja ainakin pukemisrumba oli paljon pienempi lasten kanssa. Oli kivaa hengailla laivan kannella, kun oli niin lämmintä ja aurinkoista. Ja matkaseura, sille en voi antaa riittävästi kiitosta, koska molemmat kummitädit ottavat niin upeasti ja oma-aloitteisesti koppia lasten auttamisesta ja hoitamisesta (pääsin hermolomalle tax freehin YKSIN!)

Mitä teimme laivassa?

Mimmi oli toki odottanut risteilyä kuin kuuta nousevaa. Hän ei kuitenkaan tiennyt ollenkaan, mitä odottaa laivamatkalta. Hän ihmetteli laivan kokoa, valoja ja kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Mimmi tykkäsi bongailla matkalla ohikulkevia laivoja ja katsella maisemia.

Meillä oli tavallinen Promenad-hytti. Alunperin olin pelännyt, että se olisi meille liian pieni (5hlö) mutta Lyylin nukkuessa matkasängyssä mahduimme oikein mukavasti. Mukavuussyistä nukuimme Mimmin kanssa eri sängyissä, vaikka olisimme mahtuneet kyllä samaankin. Perhehytin edut ovat sohva, lisätila ja jääkaappi mutta tässäkin pärjäsimme oikein kivasti. Siskoni oli tilannut erikseen matkasängyn ja vessaan potan, jotka olivat molemmat loistavia juttuja.

Kuten arvelinkin, Lyylistä sai hyvän kauppojen kiertely-kaverin. Hän innostui Muumikaupan ihanista tuotteista ja osoitteli milloin mitäkin. Matkarattaat (Cybexin Libellet) toimivat tällaisessa ympäristössä täydellisesti, koska ovat niin pienet ja näppärät. Hissejä saa toki rattaiden kanssa aina hieman odotella. Kävimme lasten kanssa kävelyllä aurinkokannella ja lapsille oli kannella myös ulkoleikkipaikka liukumäkineen. Uskon, että se on erityisesti kesällä mukava viilennyspaikka! Sisätossut olivat tosi kivat laivassa molemmille lapsille.

Kolmen aikuisen porukka mahdollistaa sen, että pystyimme välillä hajaantumaan erilaisiin kokoonpanoihin. Välillä joku jäi lasten kanssa leikkipaikkaan tai valvomaan heidän untaan hyttiin, toiset kävivät sillä aikaa karaokessa, ostoksilla tai pelaamassa liitokiekkoa, kuten allekirjoittanut. En edes esitellyt Mimmille leikkipaikkaa vielä menomatkalla, koska tiesin, että siellä vietettäisiin sitten huomattavasti aikaa. Kun tulimme Tukholmasta poispäin, annoin periksi ja kävimme leikkipaikassa kaksi kertaa kahtena eri päivänä. Seurasimme laivan kulkua valotaululta. Emme osallistuneet juurikaan lapsille suunnattuun ohjelmaan (discoihin, kasvomaalauksiin, suunnistukseen tai muuhun Harri Hylje-teemaisiin juttuihin) mutta lapset saivat esim. kivat “tatuoinnit” muistoksi. Koin, että laivalla on niin paljon katseltavaa ja ärsykkeitä on muutenkin niin paljon, että 1- ja 3-vuotiaat eivät lisäohjelmaa kaipaa. Merimaisemat ja auringonlaskut lumosivat tietysti myös mut!

Molemmat lapset nukkuivat läpi yön. Ensimmäisenä iltana tosin 3-vuotiaan rauhoittuminen vei tavallista enemmän aikaa ja toisena yönä hän onnistui jotenkin putoamaan sängystä. Iltoja rauhoitti se, että Lyylillä oli matkaversio “kohinalaitteesta”, joka pauhaa white noise kohinaa. Itsehän olen tuohon kohinaan ehdollistunut ja nukun sen kanssa hyvin, mutta kanssamatkustajia kohina haittasi. Peitimme Mimmin sängyn päiväpeitolla, jolloin sängystä tuli pieni “pesä”. Vahtivuorossa ollut aikuinen vetäytyi hengailemaan verhon taakse ikkunalaudalle, kun tytöt olivat nukahtaneet. Ilman matkasänkyä sängyt olisi saanut vedettyä yhteen parisängyksi.

Ruokailuista ja gluteenittomuudesta risteilyllä ja Tukholmassa

Mulla on ollut aiemmilta risteilyiltä karmivia kokemuksia ruokailuista Tukholmassa. Viimeeksi löysimme onneksi tosi hyvän salaattipaikan mutta joskus aikoinaan gluteenittoman ruuan löytäminen oli vaikeaa. Nyt se oli superhelppoa. Mun täytyy antaa iso suositus Junipackenin omalle ravintolalle. Nimittäin sieltä löytyi helposti jokaiselle jotakin, vauvoille oli tarjoilla jopa soseita, lapsille tetrassa maitoa (joka osottautuikin kaakaoksi!) ja kahvilasyömisten lisäksi tarjolla oli kivoja ruoka-annoksia lapset huomioiden. Myönnän, että ruotsalaiset lihapullat, muussi ja puolukkahillo olivat mun mielestä superherkullisia ja tietenkin gluteenittomia. Otin lisäksi ruotsalaista vanhan ajan omenamehua ja seljankukkasoodaa. Lyylille mulla oli mukana varalla purkkiruoka, mutta ilman olisi pärjännyt. Mimmi nautiskeli mun mielestä superrunsaasta pannariannoksesta, ostimme tuliaiseksi sellainen vanhanajan toffee-namun. Koko ruokailu kaikkine lisähörsäkkeineen maksoi toki muistaakseni lähelle 400 kruunua (34,92€) kolmelta hengeltä, ilman mun hifistelylimuja olisi tietysti päässyt halvemmallakin. Lyylikin vetelee nykyään jo ihan isoja annoksia. Olin niin tyytyväinen, ettei tarvinnut turvautua johonkin random-ranskispaikkaan.

Söimme laivassa ruokailut Buffetissa, mikä oli mielestäni toisaalta hyvä mutta toisaalta huono. Lapset nimittäin tykkäsivät. Mimmi söi todella niukasti, Lyyli taas senkin edestä. Mimmillä on alkanut epäluuloisempi ja nirsompi maistelukausi, joten simppelit lasten annokset ovat nyt suosiossa. Mimmi oli toisena päivänä niin väsynyt, ettei jaksanut edes syödä jälkiruokaa. Lasten pöydästä hän toivoi ranskalaisia ja lettuja. Lyyli pääsi herkuttelemaan mangosorbetilla. Poromousse ja muussi taisivat olla myös hänen mieleensä. Meille aikuisille (kasvissyöjälle ja keliaakikolle) buffet oli pettymys, kaikkiruokainen sekasyöjä oli sen sijaan tyytyväinen. Aamupaloista taas mulla ei ole juurikaan valitettavaa, vaikka gluteeniton aamupala on aika jonkinlainen kompromissi. Pyytämällä sain onneksi monipuolisemmin tuotteita itsellenikin. Jos jotain tekisin toisin, vaihtaisin toisen buffet-ruokailun (vähintään toisen!!!) johonkin toiseen ravintolaan, vaikka se ei lasten kanssa olekaan ihanteellinen ratkaisu. Laivan henkilökunta otti muuten kivasti lapset huomioon ruokailujen aikana ja meidät ohjattiin alueelle, jossa oli selkeästi muitakin lapsiperheitä.

Note to self: Muista ensi kerralla se oma ruokalappu mukaan!

Junipacken

Menimme laivan henkilökunnan suosituksesta Junipackeniin terminaalin ulkopuolelta lähtevällä paikallisbussilla, johon pääsimme rattaiden kanssa ilmaiseksi. Muu seurue lähti terminaalista metrolla keskustaan shoppailemaan mutta mulla ei ollut isoja shoppailuhimoja, kun tiesin, että lasten kanssa “rättien kääntelystä” ei kuitenkaan tulisi mitään. Tyydytin shoppailuhimoni oikeastaan laivalla ja keskityimme Tukholmassa ainoastaan Junipackeniin. Sinne ostin liput etukäteen ja maksoivat yhdeltä aikuiselta ja yhdeltä lapselta noin 40€, 1-v taapero oli ilmainen.

Pääsymaksuun kuuluivat lisäksi teatteriesitykset. Me menimme katsomaan Peppi Pitkätossua, koska ajattelin, että se oli 3-vuotiaalle tutuin. Mimmi rakasti esitystä! Se oli tietenkin ruotsiksi mutta koska tarina oli tuttu (ns. Pepin ensimmäinen tarina, jossa hän tutustuu Tommiin ja Annikaan). “Här kommer Pippi Långstrump”-laulu oli myös Mimmille tuttu. Näyttelijät olivat superlahjakkaita ja esityksessä oli tanssia ja laulua. Lyyli oli esityksen ajan levoton ja veteli maissinaksuja, levottomuuden syyksi paljastui heti esityksen jälkeen kakkahätä. Huvikumpuun pääsi tietysti myös tutustumaan esityksen jälkeen. Näyttelyssä muuten mainittiin, että Peppiä oli modernisoitu – ei ollut tiettyjä hieman haastavia yksityiskohtia, jotka alkuperäiseen tarinaan kuuluu, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Junipackenissa oli mielestäni ihanasti huomioitu kohderyhmä. Jopa vessaan oli pikkuinen ovi, josta Mimmi pääsi pienelle pöntölle. Pyllynpesumahdollisuudet sun muut olivat oikein hyvät. Huhtikuussa tarkenimme oikein kivasti leikkiä Muumi-teemaisessa leikkipuistossa. Junipacken oli leikki-ikäiselle lapselle upea! Myös alakoululaiset tuntuivat viihtyvän. Taaperolle oli ehkä hieman vähemmän tekemistä ja osan aikaa Lyyli viettikin kantorepussa kohdissa, joissa oli enemmän kiipeilyä. Esteettömäksi en kohdetta luonnehtisi. Korjaan vielä, että kyllähän Lyylille TEKEMISTÄ olisi löytynyt mutta satuteemasta leikki-ikäinen saa enemmän irti, enkä uskaltanut päästää pientä liukumäkiin, portaisiin, kiipeilemään ja niin edelleen. Mainittakoon vielä, että monessa kohdassa mulle tuli sellainen olo, että onko tää leikkipaikka, vai valokuvauspiste. Aikuiset kun kaivoivat koko ajan puhelimia ottaakseen kuvia ja pyysivät lapsia poseeraamaan. Aluksi tein niin itsekin mutta sitten päätin tietoisesti, että hei, nyt keskitytään leikkeihin. Matkamuistomyymälässä olisi ollut vaikka kuinka paljon kivoja juttuja ja kirjoja mutta senkin skippasimme tällä kertaa.

Kohteessa oli “tarinajuna”, jonka ajankohta piti valita etukäteen luultavasti ruuhkien välttämiseksi. Olimme varanneet klo 11 ajan, koska maihinnousu oli kympin maissa ja ehdimme siihen oikein mukavasti. En ollut ihan ymmärtänyt tarinajunan ideaa oikein, sillä se todellakin oli vähän kuin “huvipuistolaite”, jossa kerrottiin Astrid Lindgrenin tunnetuimmista saduista miniversiot. Juna oli enemmänkin kuin hiihtohissi! Saimme tarinat suomeksi, lukijana taisi olla Seela Sella? Myönnän, että liikutuin lopussa, kun Veljeni on Leijonamieli oli tarinoista viimeisenä. Juttelin tutun kanssa, jolla on samanikäinen lapsi ja heille juna oli ollut liian jännittävä. Mimmi ei myöntänyt, että se olisi ollut mutta mainittakoon, että sisällössä oli tulipaloja, ukkosta, lohikäärme yms. Itse pidin tarinajunasta kovasti ja olisimme Mimmin kanssa menneet kyllä mielellään uudestaan. Lyyli ei tästä tietenkään mitään tajunnut mutta seurasi hievahtamatta.

Itse Tukholmasta näimme toki vain pienen palasen, koska päätin jo etukäteen, että lasten kanssa en halua kiirehtiä lähtevään laivaan. Päädyimme käymään vain Junipackenissa (jossa olimme kuitenkin 3 tuntia!) ja sen lähiympäristöissä puistoineen, katselimme veneitä ja söimme eväitä Lyylin vetäessä unta vaunuissa. Se, että kohteita oli tasan yksi vähensi stressiä ja siirtymiä. Mun näkökulmasta kaikki meni superhyvin, Mimmin väsymysragea lukuunottamatta (Tukholma-päivän jälkeen).

Kiitos rakkaat kummitädit, jotka uskalsitte lähteä kanssamme tällaiselle “kevyelle pikkuretkelle”. Toivottavasti olette toipuneet nyt melkein kuukausi myöhemmin ;D

Jäikö jotain kysyttävää 🙂 Vastaan mielelläni!

terkuin, Heini