Meillä on ihana tanssintäyteinen syksy tulossa!

Mulla valittuna Broadway-jazzia ja salsaa, Mimmillä satubalettia. Harrastus, joka on ollut mun lapsuuden haave mutta aloite harrastuksen aloittamisesta tuli lapsoseni omasta toiveesta (eli aivopesu on onnistunut !)

Ajattelen, että alle kouluikäisen EI tarvitse harrastaa. Ja silti meillä molemmat lapset ovat kulkeneet harrastuksissa vauvasta asti (vauvaharrastukset ovat MINUA varten, ei vauvaa!) Kun Mimmi oli varhaiskasvatuksessa viime syksynä, kaikki harrastukset olivat tauolla. Mun makuun meillä on liikaakin nyt harrastuksia (vauvauinti, muskari, satubaletti) mutta jos tuntuu, että menoja on liikaa, varmaan lopettaisimme uinnin kesken kauden. Omista liikuntahetkistäni sen sijaan en ole valmis karsimaan.

Kouluikäisenä taas mielestäni harrastus voi olla suojaava tekijä, joka tukee minäpystyvyyttä ja on (toivottavasti) vastapainona arjen realiteeteille. Erityisesti teini-iässä kokemukseni on, että harrastusta on tärkeää tukea ja harrastamisella on iso merkitys myös mielenterveyden tukemisessa. (Olen ollut nuorisopsykalla töissä, kokemukseni juontaa sieltä).

Mitä harrastaminen sitten on? Olen harrastanut kaikenlaista ja mielestäni kriteeri on, että harrastusta tekee “viikoittain” tai edes säännöllisesti tai sitten kausittain vaikkapa laskettelua tai muuta sellaista. Jos harrastaa vaikka retkeilyä, lasken harrastamiseksi sen, että kauden ulkopuolella etsii vaikkapa tietoa aiheesta tai suunnittelee tulevia retkiä. Eli kaikki keräilystä keilaamiseen lasketaan.

Aikuisena taas harrastukset ovat olleet minulle arjen luksusta, jossa nautiskelen, siitä että minun ei tarvitse ajatella mitään vaan joku muu ohjaa ja kehittää tekemisen. Siksi en siedä sellaisia ryhmäharrastuksia jos opettaja ei oikeasti opeta. Aikuisena olen toteuttanut haaveitani ja heittäytynyt välillä hurjastikin epämukavuusalueelle. Rohkaisenkin kaikkia toteuttamaan salaisia haaveitaan!

Onko teillä harrastuksia alkanut tai alkamassa?

Terkuin, Heini