Meinasin jo lipsua kuukausipäivityksistä mutta nyt nappaan itseäni ajoissa niskasta kiinni. Päivittelytahti on ollut muutenkin leppoisaa tämän kesän, koska no – kesä. Näistä kesäretkistä riittäisi tarinaa vaikka kuinka.. mutta nyt keskityn vauvan kuulumisiin.

5 kuukautta, mikä ihana ja samalla kamala ikä. Meillä nimittäin örinä jatkui samalla lailla kuin aiemminkin. Viime kerralla kirjoitin örinästä sillä lailla huvittuneen kepeästi mutta sitä se ei ollut. Sitä oli todella raastavaa kuunnella! Kyse ei mielestäni ollut pelkästään eroahdistuksesta, sillä hän örisi vaikka olisi ollut ihan vieressä. Öisin vauva tuntui syövän jatkuvasti! Vaikka vauva viihtyi merkittävästi pidempiä aikoja lattialla ja myös itsekseen, ihme örinäkohtaukset jatkuivat ja jatkuivat ja jatkuivat. Vauva ikään kuin jutteli leluille. “Se tekee hampaita”, sanoivat kaikki. Mutta kun tämä samanlainen kaiken syöminen ja örinä oli jatkunut jo kuukausia! Lopulta en keksinyt enää muuta, kuin että hänellä on nälkä. Raukka oli syönyt silmillään jo pidempään ja päätimme aloittaa maistelut ja kokeilla lusikankärjellisiä. Siitä voisin tarinoita erikseen lisää. 6 kk neuvolassa selvisi, että vaistoni oli osunut oikeaan. Paino oli nimittäin jumahtanut täysin liikkeelle lähdön myötä, samana päivänä, kun hän lähti liikkeelle oli myös kakantulo pysähtynyt kuin seinään. Olin jotenkin iloinen siitä, että olin kuunnellut vauvaani ja vaistoani, enkä väkisin tavoitellut 6kk täysimetystä. Meitä kehoitettiinkin aloittamaan soseet “nopeutetulla aikataululla”.

Isona asiana vauvan elämässä ja leikeissä oli tosiaan se, että hän alkoi ryömiä lattialla “akselinsa ympäri”. Tähän otin käyttöön aiemmin hyväksi havaitun hulavanteen. Vauva nimittäin raivostuu, jos lelu karkaa liian kauas. Liimasin erääseen vanhaan oveen pienen peilin, josta vauva näkee masullaan ollessaan oman kuvansa. Joskus olen oikein miettinyt vauvoja, jotka ovat eläneet ennen peilien keksimistä.. miten paljon iloa ja hauskuutta he (ja vanhemmat) ovatkaan menettäneet! Vauvan kanssa peilailu onkin yksi vakioaktiviteeteistamme. Kehon hahmotusta pyrin edistämään peilin lisäksi sivelemällä vauvan raajoja ja “piirrän” hänelle kehon kuvaa selostaen samalla: “Sinä olet jo NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIIIIIN pitkä!” Vauva usein keskittyy tähän ja nauttii kehonosien sivelystä ja nimeämisestä. Puolisoni tekee paljon sellaista leikkiä, että vuorotellen näytetään missä on isin nenä, missä vauvan nenä jne. eri ruumiinosia nimeten. Olemme tehneet tätä myös yhdessä esikoisen kanssa.

Huomasin, että esikoiseen verrattuna tätä vauvaa ei vielä tässä vaiheessa lukeminen kiinnostanut. Tai no kirjat kyllä kiinnostivat, jos niitä sai pureskella. Sanomalehdet, esitteet, mainoslehtiset, mikä vain kelpasi “lukemiseksi”. Hän ryttäsi paperia suuhunsa, örisi ja sitten taas ruttasi ja rapisteli, laittoi suuhunsa, örisi ja toisti tätä loputtomasti.

Voi että 3-vuotiaalla ja vauvalla on paljon yhteisiä leikkejä. Edelleen vauva saa melko passiivisen osan – koiran, hevosen tai potilaan roolin. Paljon on harjoiteltu lelujen jakamista. Mikä siinä onkin, että kun vauva saa MINKÄ TAHANSA lelun käteensä, se alkaa kiinnostaa välittömästi esikoista? Tylsinkin vauvalelu on juuri sillä hetkellä se, mitä HÄN tarvitsee leikkiinsä. (3-v uhma on verottanut mun voimia melkoisesti, se alkoi samana päivinä, kun hän täytti 3, varokaa!!!!)

Oi vitsi, miten hän hymyilee, flirttailee ja hassuttelee! Mutta nauru on kyllä tiukassa, ihan mille tahansa hän ei käkätä. Isille näitä nauruja jaetaan anteliaammin ja erityisesti “KUKKUU”-leikit isin kanssa ovat mieleisiä. Vauvatusta olemme jatkaneet ja alkaneet käyttää enemmän viittomia. Hänen katsekontaktinsa on tosi hyvä. Hän juttelee ihan hurjasti, haluaa NÄHDÄ kaiken eikä todellakaan olla selällään tai mikä pahinta – vauva-asennossa!

terkuin Heini