Nukkekodin kuulumisia
En tykkää yhtään keskeneräisyydestä. Harjoittelen sietämään sitä. Nukkekoti-projekti on ja ei ole edennyt. Edelleen minulta puuttuu nukketalo. Hiiret ja puput saivat väliaikaisen asunnon liinavaatekaapista. Kunnes jouduimme luopumaan siitäkin tilan puutteen vuoksi. Muutimme vauvan huoneen kesällä vaatehuoneeksi ja kalusteet saivat lähteä kiertoon. Nämäkin kuvat ovat siis vanhoja. Nyt hiiret ja puput asuvat ihan vain leikkihuoneen Kallax-hyllyssä. Tylsää kuin mikä! Sinänsä kaappiratkaisussa ei ole mitään vikaa. Itseäni vain häiritsee se, että nukkekoti vie tilaa muilta leikeiltä, ei ole siirrettävissä ja esteettisesti laatikkomaiset huoneet ovat vähän – no, tylsiä. Liinavaatekaappi oli mielestäni kiinnostavampi ja kauniimpi.
Mailegin kalusteet ovat tosi kalliita, niitä ei noin vain ostella, vaan metsästän niitä pikkuhiljaa. Haluaisin seuraavaksi hiirille kunnon keittiön. Mailegin keittiö maksaa kuitenkin 70(!!!) euroa, joten se taitaa jäädä haaveeksi. Nukkekotia en ole onnistunut vielä löytämään, vaikka kävin jopa Riimikossa kuikuilemassa sopivia. Siellähän olisi tietysti ollut se Mailegin oma talo mutta huoh, jokin estää minua käyttämästä lähemmäs kolmeasataa nukkekotiin!!! Kalusteissa yritän pysyä valkoisen ja puun sävyissä.
Muistin muuten juuri, että jee, kohta pääse suunnittelemaan taas tonttuovea! Mihinköhän sen sijoittaisi niin, että kolmevuotias saisi siitä nauttia mutta nollavuotias ei tuhoaisi? Ideoita?
Tykkään siitä, että hiirille on jo sänky ja pöytä. Niillä pääsee jo pitkälle leikeissä. Mimmin suosikki on siivekäs pupu, joka näkyy ensimmäisessä kuvassa. Leikeissä Mimmi vielä enemmän ottaa leluja pois nukkekodista. Kolmevuotias ei vielä malta keskittyä sisustukseen mutta hän kyllä nauttii söpöistä yksityiskohdista. Lyylin alettua liikkua ja kiipeillä enemmän on pienimpien yksityiskohtien kanssa pitänyt olla tarkkana.
Minkä ikäisenä teillä nukkekotileikit ovat olleet kaikkein suosituimpia?
terveisin, Heini
Comments
Meillä 3-vuotias on leikkinyt nukkekodilla jo melko pitkään, mutta nyt niissä alkaa olla jo juonta eikä vaan pureta sisustusta atomeihin 🙄. Mulla on pakkomielle nukkekodin tuunaamiseen ja siellä onkin jatkuva muutos käynnissä.
Meilläkin homma lähti Mailegin hiiristä ja yhdestä pikku sängystä. Koska kalusteet on niin tajuttoman kalliita ja toisaalta valikoima rajallinen, meillä on hiiritalossa ihan tavallinen sisustus puisine huonekaluineen.
Viime kesänä meille muutti myös pupuperhe, he asuvat barbikoon talossa jossa on osin Mailegin tavaraa, enimmäkseen isoisän puulelujen kalusteita ja omia turnauksia.
Mielestäni oli hirveän vaikea päättää millä mittakaavalla homman toteuttaa, kun Mailegit eivät niin orjallisesti seuraa sitä mittakaavaa. Meillä on siis kaksi taloa ja nämäkin on vaihtuneet jo monta kertaa…