Huh, en tiedä mistä aloittaa! Blogissakin tuli pieni spontaani tauko, koska en vaan ole tässä kesän huumassa malttanut istua koneen ääreen!

Mun näkökulmasta kesäkuu tuntui loputtomilta hellepäiviltä ja tuntui, että tämä kesä tulee olemaan pitkä ja ihana. Ja KUUMA. Ilmastonmuutos surettaa, mutta en voi olla iloitsematta siitä, että olemme päässeet uimaan jo kesäkuussa niin paljon. Mun mielestä luonnonvesissä uiminen on parasta, mitä kesällä voi tehdä. Nimenomaan se uiminen, rannalla pötköttelyä en jaksa kovin kauaa, ellei mukana ole erityisen hyvä kirja. Uiminen on kesän suola. Uin kyllä mielelläni myös vähän viileämmässä vedessä mutta tänä kesänä ei ole kyllä tarvinnut juuri vedessä hytistä. Ja ette usko, miten paljon taapero on hurahtanut uimiseen. Usein aamulla hän aloittaa hokemaan joko “uimaan” tai “leikkipuittoon” (ja yleensä hermostuu siinä vaiheessa, jos hän on toivonut toista ja olemmekin menossa toiseen).

Rakastan sellaisia spontaaneja päiväretkiä lähikaupunkeihin. Tänä kesänä olen käynyt jo Kotkassa ja Lappeenrannassa, jotka ovat molemmat upeita kesäkaupunkeja. Kotkan reissun teimme kolmestaan äidin ja Mimmin kanssa. Kävimme ensimmäistä kertaa Katariinan Meripuistossa (sinne on aina pitänyt mennä, mutta on jäänyt ns. viimeiseksi kohteeksi, eikä kukaan ole sitten enää jaksanut.) Lappeenrannassa tulee käytyä vähintään kerran kesässä, koska aiemmin siskoni asui siellä ja se on verrattain lähellä meidän mökkiä. Tosin olen miettinyt, miksemme koskaan käy Mikkelissä mökiltä, sinne olisi vain parikymmentä kilometriä lisää?? Niin kävimmepä naisten shoppailureissulla Helsinki Outletissa, ostoksia teimme tosin pelkästään lapsille ja puolisoille 😀 Musta on kiva tukea kotimaan matkailua mutta harmittaa, ettei juuri nyt ole varaa kunnon reissuihin, sillä tässä vaiheessa hoitovapaata pankkitili on aika luillaan.

Mulla tulee kuvattua kesäisin huomattavasti enemmän kuin talvella. On vaan enemmän sellainen inspiraatio ja valo tietysti vaikuttaa asiaan. Harmittavan vähän otan kuvia järkkärillä, koska kuvien siirto koneelle ja puhelimeen tuntuu työläältä. Järkkärikin on jo 7 vuotta vanha, ei mikään priima-kamera siis. En vain ole olosuhteiden pakosta oikein päässyt fiilistelemään auringonlaskuja ja meidän päivät ovat kuluneet enimmäkseen perheen kanssa. Olen nimittäin ollut sattuneesta syystä hieman huonovointinen. Monet sen jo ovat kuulleetkin.. Meille nimittäin tulee vauva! Raskausjutuista tosin kirjoitan hieman myöhemmin lisää omat kuulumisensa. Haluan kirjoittaa siitä kunnolla, joten pysykää kanavalla 😉

Tuntuu, että olemme olleet tänä vuonna tosi paljon maalla, kesäpaikassamme. Ja se on ollut IHANAA. Mimmi tykkää touhuta pihalla ja hän nauttii maalaiselämästä. Erityisesti hän nauttii siitä, että saa touhuta (siskoni) kissojen ja perheen jäsenten kanssa. Traktori sekä pelottaa, että kiehtoo. Olihan Mimmin toive kesän alussa, että hän pääsisi uudestaan Papan traktorin kyytiin mutta vieraat traktorit naapurin pelloilla ovat pelottavia. Alkukesästä maalla kiusasivat hyttyset mutta ne mystisesti vähentyivät helteiden takia ja tilalle tulivat paarmat. Aina sillä hetkellä kiusaava ötökkä on pahin 😀 Mulle juhannus EI ole mitenkään kesän kohokohta. Pienet hetket, jotka tulevat yllättäen ja spontaanisti ovat ehkä jopa parempia kuin sellaiset asiat, joita odottaa kovasti ja joihin lataa paineita. Tunnustan olevani lomasuorittaja, harjoittelen pääsemään siitä eroon.

Uiminen on selvästi Mimmin juttu. Olemme harjoitelleet uintia syvemmällä uimarenkaan kanssa ja toistojen jälkeen hän pääsee jo potkuilla eteenpäin. Vauvauinnissa ei kannustettu kellukkeiden tai apuvälineiden käyttöön, mutta koska emme ole päässeet uimakouluun marraskuun jälkeen, tuntui kuitenkin turvallisemmalta antaa hänelle uimarengas, vaikka olemmekin käsivarren mitan päässä. Joskus, jos vesi on tuntunut viileämmältä, Mimmi on lähinnä leikkinyt vesirajassa mutta hän on kerta kerralta rohkaistunut myös uimaan “käsipohjaa” ja nauttii roiskuttelusta ja läiskyttelystä. Omien sanojensa mukaan hän ui “rapua” eli heittäytyy veteen mahallaan ja ui pitäen kädet maassa tai “moottorivenettä”, jolloin aikuinen pyörittää häntä vedessä ympäri hänen potkiessaan. Mielikuvitusta löytyy! Aluksi Mimmi ei millään uskaltanut luottaa uimarenkaaseen eikä edes siihen, että aikuinen pitää häntä kädestä, vaan hän huusi kauhuissaan “MINÄ TIPUN!” ennen kuin alkoi luottaa siihen, että hänestä pidetään kyllä kiinni. (Äidinkielen opettajani kauhistuisi, jos tietäisi, että olen opettanut lapselleni sanan tippua, sillä vain nestemäinen asia voi tippua, muut putoavat).

Jotenkin kirjoitettuna nämä kesäkuulumiset ja fiilikset tuntuvat paljon laimeammilta kuin oikeasti. Sillä miten tallentaa valo, miten tallentaa se tunne, kun pääsee varjoon ja hörppäämään vesipullosta, miten tallentaa uimisen riemu? En jaksa muistella juuri nyt kaksivuotiaan kiukkujakaan, muistan vain kaiken kauniin. Olo on onnellinen ja kiitollinen, vaikka tämä kesä ei ole oman oloni ja väsymyksen kanssa ollutkaan ihan sellainen, kuin olisi voinut olla. Mutta on minulla on mansikat, illan uintiretket ja kiitollisuus perheestämme. Niillä pääsee jo pitkälle.

Jatkan varmaan kesäkuulumisia toisella kertaa, kiitos, jos olet pysynyt mukana kesätauon ajan! MIkäli säät jatkuvat näin upeina, lupaan, että spontaaneja taukoja tulee lisääkin. 🙂

terveisin Heini