Kävin tänään kävelemässä metsässä, ensimmäistä kertaa ulkona kantoliinan (ja tietysti Musumen) kanssa. Oli hyvä olla, metsä tuntui turvalliselta. Happi kulki ja kävellessä metsäpolkua 10kg selässäni hengitys oli raskas. Ai että tuntui hyvältä.

Aiemmin viikolla oma tunteeni oli kuitenkin aivan erilainen. Ahdistus muiden ihmisten kurjien kohtaloiden puolesta kasvoi ajoittain lähes sietämättömäksi. Elää osana historiallista tapahtumaa on tosi erikoista. Minulla oli samanlainen tunne viimeeksi WTC-iskujen aikaan, tiesin, että tästä maailma muuttuu. Olin tuolloin 10- vuotias, olin lukemassa “ympän” kokeisiin, kun isäni tuli kertomaan uutisen. Nyt erona on se, että on tapahtunut jotain järkyttävää, mutta kukaan ei tiedä, milloin tämä järkytys loppuu.

Everything is going to be allright (sanoo Therapybuddy minulle iltaisin).

Ja mitä sitten kun tämä loppuu? Muistaako kukaan, mitä lähihoitajat ja hoiva-avustajat tekivät meidän hyväksemme? Vihdoin palkankorotus sairaanhoitajille? Alkavatko ihmiset arvostaa siivoajia, entä laitoshuoltajia (jotka ovat mielestäni tämän sodan tykistö!) Entä opettajat, kiusaavatko vanhemmat heitä edelleen kesken koulupäivän ylimääräisillä/turhilla Wilma-viesteillä nyt, kun tietävät, miten rankkaa edes yhden koululaisen kaitseminen on? Mieti, jos opettaisit etäkoulussasi 24 lasta ja samanaikaisesti yrittäisit pitää yhteyttä vanhempiin ja setviä erilaisia välituntinujakoita ja sitten pitäisi vielä jotain opetussuunnitelmaakin noudattaa, huh! Saadaanko viimein pienryhmät ja erityisluokat takaisin tämän jälkeen?

Olen miettinyt tämän kesän morsiuspareja, synnyttämään lähteviä ja tuoreita äitejä. Hautajaisia, yrittäjiä, esiintyjiä, taiteilijoita, hotellin omistajia, matkailuyrityksiä. Yksinäisiä, masentuneita ja vanhuksia. Synnytyksen jälkeisen masennuksen kanssa kamppailevia, terapeutteja, tulevaisuutta. Kuinka kauan psyyke kestää ilman kosketusta? Olen miettinyt naapureita, koululaisia, opiskelijoita, vastavalmistuneita, kirjoituksiin valmistuvia abiturientteja. Olen miettinyt eri alojen myyjiä, kampaajia ja ihan kaikkea.

Tällaista on olla herkkä.

Kela on keskeyttänyt lähiterapiat. Olen miettinyt omia terapialapsiani ja heidän perheitään enemmän kuin koko vanhempainvapaan aikana yhteensä. Miten heillä menee? Ajattelen erityisesti sinua, pieni poikalapsi, joka tulit nälkäisenä terapiakäynneille. Tai tulit silloin, jos vanhemmallasi oli rahaa bussilippuun. Terapia oli sinulle tärkeää, kerroit sen usein. Olen ylpeä, että meillä on julkinen terveydenhuolto, joka sallii hoitoon pääsyn jokaiselle tasavertaisesti. Olen ylpeä siitä, että lapsille terapiat ovat aina perheelle ilmaisia Kelan ja maksusitoomusten niin salliessa.

Takaisin siihen hengitykseen. Hengityksellä on palleassa sellainen jännä juttu, että se stimuloi erästä hermoa (en nyt muista nimeä enkä jaksa tarkistaa), joka siis vaikuttaa suoraan autonomiseen hermostoon. Olen kokeillut viime aikoina erilaisia hengitysharjoituksia, viimeeksi eilen äänimaljarentoutusta. Ihan kiva joo, kunnes aivot lähtivät laukkaamaan ravia. Pyh, sanoin puolessa välissä ja luovutin.

Viime viikolla olin kävelemässä vaunulenkkiä, Musume kuitenkin jatkoi unia vielä, kun olin saapunut kotipihaan. (Ilmanen vinkki; nukkuvaa vauvaa ei koskaan herätetä!) Jäin istumaan penkille pihaan, oli tylsää. Puhelimesta oli akku loppu kuten aina. Sitten, kas kummaa, löysin hoitolaukusta saippuakuplapullon. Koska kuka itseään kunnioittava toimintaterapeutti ei muka osta Prisma-reissulla itselleen saippuakuplia, häh? Frozen-kuva, haju makean purkkamainen. Puhalsin niitä saippuakuplia siinä pihalla. Tuli mieleen taas terapialapset, miten he iloitsisivat kuplista. Vähän ajan päästä kyllästyin kupliin mutta huomasin myös jotain. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olin keskittynyt, en ajatellut koronaa tai sen lieveilmiöitä. Keskityin vain siihen puhaltamiseen, hengittämiseen keuhkot täyteen ja taas puhaltamiseen. Ette usko, miten teki hyvää. Katsoin kuplia, ne toivat jotenkin valtavasti iloa tuulessa leijaillessaan. Kuvittelin, että ehkä joku muukin näkee kuplan parvekkeeltaan.

Siis: hengitä sisään, nosta saippuakuplarengas lähelle huulia, puhalla ulos kevyesti ja pitkään, huulet supussa. Ihaile tuotostasi. Toista.

Terveisin Heini